Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

When the World Changed

Hahmot

Enoch
Mirajane
Althea

Sivuhahmot

< 1 2 3

Nimi: Anni

20.12.2015 15:15

Mirajane halusi pois täältä. Hän halusi pois, muttei uskaltanut päästää Enochin kädestä irti. Niinpä tyttö vain tyytyi puristamaan miehen käsivartta aiempaa tiukemmin. Jossain vaiheesaa Vani katosi omille teilleen. Mahtaisikohan se pärjätä itsekseen?
"Enoch, mennään pois--", Mirajane vikisi kunnes astui johonkin märkään.

Mirajane katsoi alas ja hellitti otettaan valkeahiuksisen kädestä ihan huomaamattaan. Tytön mieleen muistui aika kun hän oli leikannut sormeensa ja tahrinut oman mekkonsa kun muutakaan sidettä ei ollut. Hän muisti ne lukuisat kerrat kun oli pidellyt vuotavia polviaan viimeisen kolmen päivän aikana.

Pieni punainen lätäkkö hänen jalkansa alla tosiaan oli yksi niistä pienimmistä, mutta tuntui silti aivan uskomattoman suurelta. Mirajane ei kyennyt hengittämään. Paniikkiahan tässä vähiten kaivattiin, mutta tyttö ei voinut sille mitään. Hän otti muutaman askeleen taaksepäin. Enoch taisi kysyä jotain, mutta Mirajane ei kuullut. Mirajane vain etsi suuntaa, josta he olivat tulleet ja yritti paeta. Nuori keiju yritti lentää unohdettuaan, ettei hänen siipensä kantaneet ja kaatui vain polvilleen henkeään haukkoen. Hän halusi pois. Heti.

Nimi: Allu

20.12.2015 14:25

Enoch vilkaisi Mirajanea tytön tarttuessa hänen käteensä, toinen oli ihan yllättänyt hänet. Ilmapiiri alkoi olla inhottava, raastava, kamala. Jokin oli vialla, sen pystyi vaistoamaan. Vanikin tuntui stressaantuvan, se lensi jossain vaiheessa kaksikon luokse ja kun Enoch tarjosi toista kättään sille, olento laskeutui ja tapitti valkohiuksista.
"Tämä on todella omituista, minne kaikki ovat oikein menneet?" Enoch ihmetteli ja katseli taas ympärilleen. Ei mitään, edessä näkyi lisää tönöjä, mutta minkäänlaista merkkiä ihmisistä ei ollut.

"Vani, ota sinä selvää syvemmältä. Me käymme tutkimassa tätä aluetta", Enoch sanoi hetken päästä ja pienen vastustelun jälkeen Vani lopulta suostui. Hetkessä pieni otus katosi lentäessään kauemmas, tutkimaan kylää ja mahdollisesti kylän keskusaukiota. Enoch puolestaan suuntasi lähimmän talon luokse ja katseli ympärilleen. Hän kävi jopa koputtelemassa talon ovea, mutta mitään ei tapahtunut. Kukaan ei ollut kotona.

Enoch päätti kiertää koko talon ympäri. Ketään ei löytynyt, mutta huolestuneeksi mies tuli siinä vaiheessa, kun maassa näytti olevan jonkinlainen punainen lätäkkö. Enoch ei välttämättä halunnut edes tietää, mitä se oli, vaikka toisaalta hän tiesi jossain syvällä mielessään tasan tarkkaan, mitä punainen neste maassa oli. Miksi se oli siihen joutunut, sitä hän ei halunnut tietää. Mies säpsähti hieman, kun kuuli jostain kimeän äänen. Hän etsikin äänenlähdettä, mutta ei löytänyt sitä.
"Haiseeko täällä sinunkin mielestäsi savu?" Enoch kysäisi ja haistoi tarkemmin ilmaa. Hänen mielestään ilmassa leijua savun haju.

Nimi: Anni

20.12.2015 07:01

Mirajane huomasi nyt pysyvänsä paremmin pystyssä, muttei osannut sanoa, oliko se hyvä vai huono juttu. Toisaalta, olisihan se kiva oppia kävelemään kunnolla, mikäli täältä ei löytyisikään keijulle apua. Toisaalta Se taas tarkoittaisi, ettei Mirajane kyennyt palaamaan enää kotiinsa. Masentumaan Mirajane ei tosin ehtinyt kun ilmapiiri muuttui yllättäen.

Mirajane vinkaisi pelokkaana ja kiihdytti vauhtiaan sen verran, että sai Enochin kiinni. Hän tarttui sitten miehen käteen ja pysytteli tämän lähellä kuin turvaa etsien. Jokin oli nyt pahasti vialla, ei tarvittu neroa sitä huomaamaan. Kylässä olisi kuvitellut olevan, paljon hälinää. Ihmisiä, tai tässä tapauksessa faufloreja, suorittamassa päivän askareita, ehkä lainaamassa jauhoja naapurilta tai ripustamassa pyykkejä kuivumaan.

"Enoch, en pidä tästä", Mirajane vikisi aidosti kauhistuneena. Mikä olisi voinut autioittaa kokonaisen kylän tällä tavalla. Tuskin kukaan oli edes huomannut mitään. Aivan kuin kaikki kylän asukkaat olisi vain poimittu pois kylästä. Aivan kuin he olisivat vain kadonneet samaan tapaan kuin savu tuulessa.

Nimi: Allu

19.12.2015 22:59

Enoch seurasi silloin tällöin Mirajanen menoa eikä voinut muuta kuin hymyillä, miten päättäväisesti toinen jatkoi matkaa huolimatta siitä, että aina silloin tällöin meni aivan mukkelis makkelis. Pehmeä ruoho toki otti vastaan miellyttävästi, eikä ikäviä haavoja syntynyt lisää. Ilmassa tuntui muutenkin leijuvan aivan toisenlainen ilmapiiri. Rauhallinen ja luonnonläheinen, hyväntahtoisuutta täynnä. Ehkä sekin oli jotain fauflorien taikaa, kuka tietää. Fauflorit olivat vieläkin aikalailla mysteeri, perinpohjin kyseistä kansaa ei tunne kukaan muu kuin he itse. He ovat sen verran vetäytyneet muista, mutta suostuvat kyllä yhteistyöhön tarpeen tullen. Ja hyväntahtoisuuden, ellei jopa muidenkin syiden takia, jotkut heistä ovat karanneet joihinkin kaupunkeihin parantajiksi. Ken tietää miksi, mutta ainakin he pystyvät menestymään sillä alalla. Parantajia aina tarvittiin ja fauflorien maineen vuoksi varmasti moni hakeutui ensimmäisenä fauflorin parannettavaksi.

"Olen Enoch. Ja tämä on Vani", Enoch esittäytyi ja tökkäisi sitten päänsä päällä nököttävää otusta. Vani päästikin pientä jupinamaista ääntä tökkäyksestä, selvästi loukkaantuneena siitä, miten röyhkeästi toinen sitä oli tökkäissyt. Kuitenkin Enochin rapsuttaessa sitä sitten, otus rentoutui ja lähti hetken päästä lentelemään Mirajanen tapaan melko riehakkaasti ja selvästi pirteämpänä. Paikan positiivinen energia tuntui vaikuttavan siihenkin.

Tosin, positiivinen energia tuntui jossain vaiheessa alkavan rakoilla. Kävellessään Enoch vilkuili paljon ympärilleen. Kun metsään oli jonkinverran matkaa, ensimmäisiä asutuksia alkoi näkymään. Ketään ei kuitenkaan näkynyt missään. Talot tuntuivat autioilta, vaikka ne näyttivät siltä, että siellä olisi päiväaskareet aivan kesken. Pienen tönön viereisellä isolla vihreällä niittyalueella laidunsi jokunen lammas, mutta talon etupihalla oli yksi lammas jonka villa oli puoliksi leikattu pois. Näytti aivan siltä, että askareet olisivat jääneet kesken, ainakin sen perusteella, että talon etupihalla oli tuoli ja puinen kori, johon oli villaa ehtinyt kerääntyä paljonkin. Osa lampaista oli villattomia, ja osa taas vielä tuntui odottavan villan leikkausta. Toisessa talon etupihassa selvästi oltiin päätetty tehdä ruokaa ulkona, mutta sekin näytti jääneen aivan kesken. Koko paikka alkoi melkein jo tuntua autiolta.

Nimi: Anni

19.12.2015 22:45

Mirajane ihan yllättyi kuinka pehmeältä ruoho tuntui paljaiden jalkojen alla ja vain seistä tapitti paikallaan hetken aikaa. Tämän jälkeen tyttö kyykistyi ja kosketti ruohoa kädellään. Aivan ihmeellistä! Ei ruoho missään ollut näin vihreää ja näin pehmeää. Tai ainakaan Mirajane ei ennen ollut mitään vastaavaa nähnyt.

Samaan aikaan valkohiuksinen kuitenkin pääsi karkuun ja Mirajanen oli pakko lähteä seuraamaan. Tyttö oli kuitenkin oppinut, että ei kannattanut kiiruhtaa ja keskittyi vain pysymään pystyssä. Ehkä mies odottaisi häntä taas.

"Hei! En muistanut kysyä nimeäsi", Mirajane hihkaisi sitten. Selvästi nukkuminen oli kannattanut. Mirajane oli niin paljon pirteämpi, eikä kävely nyt niin kamalaa ollutkaan. Ja tietysti juuri silloin tyttö kompastui omiin jalkoihinsa ja lennähti taas turvalleen. Nyt se tosin ei haitannut enää. Ruoho tuntui kuin valtavalta tyynyltä, joka otti pehmeästi kiinni. Näin Mirajane oli kohta siis taas jaloillaan ja marssi eteenpäin päättävin, joskin vähän hutein askelin.

Nimi: Allu

19.12.2015 22:38

Enoch oli niin keskittynyt kävelemään ja välillä pitämään levähdystaukoa, että ihan yllättyi kun Mirajane yllättäen ilmoitti, että voisi kävellä nyt itse. Mies pysähtyikin sitten ja päästi varovasti Mirajanen takaisin jaloilleen. Hän tarkkailisi hieman, miten kävely nyt toisella sujuisi. Jos ei hyvin, hän olisi valmis ottamaan toisen takaisin reppuselkäänsä ja kuljettamaan koko lopunkin matkan.

"Tästä ei pitäisi olla enää pitkä matka. Näetkö, miten ruoho vihertää täällä? Se on melkein kuin merkki siitä, että fauflorit ovat lähellä", Enoch kertoi ja vilkaisi ympärilleen. Hän oli kuullut paljon faufloreista kaikenlaisia juttuja, heidän kylässään oli myöskin vieraillut joskus fauflor, joka oli tarjonnut lääkkeitä ja parantamisia pientä maksua vastaan. Maksu oli aina ollut reilu ja sellainen, että siihen varmasti olisi kaikilla varaa. Se kertoi jo paljon kyseisen kansan luonteesta. Toisaalta, ainahan mätiä yksilöitä mahtui jokaiseen hyväntahtoiseen porukkaan. Mutta se oli ainakin varmaa, että luontoa kohtaan he olivat aina kovin kunnioittavaa sakkia. Enoch lähti pian kävelemään eteenpäin, mutta vilkaisi kuitenkin Mirajanen suuntaan varmistaakseen, että toinen pärjäisi.

Nimi: Anni

19.12.2015 22:24

Mirajane seurasi katseellaan ounaista otusta, joka löysi paikkansa valkohiuksisen pään päältä. Voih. Ei tainnut Mirajane olla kovin luotettava henkilö selvästikään.
"Minä en pidä kävelemisestä", tyttö vain tuumasi miehen vaiettua ja se oli siinä. Loppuajan tyttö vain tarkasteli pientä punaista olentoa ja kadehti sitä, että se kykeni vielä lentämään.

"Puretko, jos yritän rapsuttaa?" Mirajane muisti kysyneensä olennolta. Seuraava muistikuva olikin sitten aurinko, joka taas paistoi kirkkasti suoraan silmiin. Mirajanella ei ollut mitään muistikuvaa tapahtumien välisestä ajasta, mistä saattoi vain päätellä, että tyttö oli mennyt ja nukahtanut vieraan miehen selkään.
"Voin kävellä itse", Mirajane sanoi kevyen haukotuksen jälkeen ja hieroi silmiään. Kuka olisikaan voinut uskoa, että metsän toisella puolella saattoi olla näin erinäköistä!

Nimi: Allu

19.12.2015 22:14

Enoch nyökkäsi tytön kerrottua nimensä ja keskittyi sitten kävelemiseen. Tosin, Mirajanen ihmetellessä, miten ihmiset jaksoivat kävellä niin paljon, Enoch ei voinut muuta kuin hymyillä hieman.
"Ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Ihminen on tarkoitettu kävelemään ja juoksemaan. Onhan tietenkin vaihtoehtoina ratsut, mutta ihminen on luotu kulkemaan jaloillaan", Enoch totesi, vaikka se olikin ihan itsestäänselvyys. Valkohiuksista kuitenkin ihmetytti, miksi Mirajane ei käyttänyt siipiään, vaikka toisella sellaiset olivat? Toisaalta, siihen oli varmaan jokin hyvä syy. Varsinkin kun näki, miten ruhjeilla toinen oli.

Vani lenteli välillä perässä ja välillä Enochin vierellä. Kuitenkin kun se huomasi, että heidän seuraansa liittynyt muukalainen ojensi kättään, otus ei aluksi oikein uskaltanut siirtyä lähemmäs. Kai se vain oli sen vaistoihin kaiverrettu, ettei kannattanut luottaa heti uusiin kasvoihin. Tosin, ei mennyt kovin kauaa kun Vani viimein päätti suostua kyytiin. Varmuuden vuoksi se kuitenkin laskeutui Enochin pään päälle taas ja tarkkaili sitten Mirajanea.

Matka jatkui ja tuntui, ettei se ikinä loppuisi. Enochilla oli yllättävän hyvä kunto ja nuorukainen jaksoikin tarpoa eteenpäin melko pitkään, ennenkö seuraavan kerran piti taukoa. Kai se, että hän halusi saada mahdollisimman nopeasti lääkettä sisarelleen, antoi lisää voimia hänelle jatkaa matkaa sitkeästi. Lopulta tuli kuin tulikin synkän metsän reuna vastaan. Vihdoinkin! Enää ei olisi pitkä matka fauflorien kylään!

Nimi: Anni

16.12.2015 19:29

Mirajane kuunteli miehen selitystä erittäin kiinnostuneena ja otti tukevan otteen tämän hartioista. Toivottavasti vaaleahiuksinen ei nyt pudottaisi Mirajanea! Samassa mies vaikenikin jo ja Mirajane tyytyi katselemaan ympärilleen. Oli oikein mukavaa vain levätä pitkästä aikaa. Tähänhän olisi voinut vaikka nukahtaa.

Vaan sitten mies avasikin suunsa ja kysyi Mirajanen nimeä.
"Mirajane", tyttö vastasi niin väsyneesti, että yllätti itsensäkin. Kuka olisi uskonut, että kävely olisi niin raskasta!
"Kuinka te ihmiset muka jaksatte kävellä niin paljon?" Mirajane ihmetteli sitten jollakin tapaa huvittuneena. Ei hän vielä nukkua halunnut. Kohtahan olisi täysikuu ja sen tyttö halusi taas nähdä!

Mirajane kuikuili ympärilleen ja etsiskeli punaista otusta katseellaan. Sen sitten vihdoin löydettyään, tyttö ojensi kätensä sitä kohti. Kyllä tähän kaksi mahtuisi. Ei Mirajane nyt niin painava ollut.

Nimi: Allu

16.12.2015 16:33

Enoch auttoi tytön ylös maasta ja pyyhkäisi hieman likaa pois toisesta. Selvästi tyttö oli melko kipeästi yhtä paljon parantajan tarpeessa kuin Enoch.
"En osaa luvata sataprosenttisen varmasti, mutta olen kuullut, että he ovat parantamisen ammattilaisia. He vain ovat eristäytyneet suurista kaupungeista omaksi yhteisöksi, vain silloin tällöin olen nähnyt kaupungissa jonkun heistä", Enoch vastasi samalla kun auttoi Mirajanen reppuselkäänsä ja lähti kävelemään eteenpäin.

Vani jäi tapittamaan hetkeksi aikaa kaksikon perään, kunnes lähti seuraamaan heitä lentämällä. Kyllä se jossain vaiheessa terrorisoisi ja käyttäisi Enochia kulkuvälineenään. Piti vain odottaa hyvää tilaisuutta.

"No, nyt kun olemme matkakumppaneita, voinko kysyä nimeäsi?" Enoch kysyi käveltyään hetken aikaa aivan hiljaa. Totta, olisihan se kiva tietää, kenen kanssa hän ja Vani matkaisivat kohti faufloreiden kylää.

Nimi: Anni

14.12.2015 18:33

Mirajane jäi kiltisti kuuntelemaan valkohiuksista tämän ilmoittaessa, että hän voisi kyllä viedä Mirajanen näiden parantajien luo. Mirajanesta ei kyllä yhtään tuntunut, että hän olisi ansainnut tällaista kohtelua. Sitten mies vielä tarjoutui kantamaan Mirajanea, tai ainakin etenemään tytön määräämää vauhtia. Sanat eivät riittäneet kuvaamaan, kuinka kiitollinen tyttö oli.

"Voivatko he oikeasti auttaa minua?" Mirajane kysäisi ja tarttui kiinni miehen käteen. Samalla kuivaili kasvojaan vapaalla kädellään. Lisätuen ansiosta Mirajane pääsi kuin pääsikin ylös ja onnistui sitten vielä pysymään pystyssä. Kävely olisikin sitten eri juttu. Varsinkin kun joka paikkaan koski.

"Kiitos", Mirajane sanoi vielä ja hymyili vähän. Pakkohan se oli myöntää, että tytöllä oli nyt vähän parempi olo. Pieni toivon kipinä ei ollutkaan vielä sammunut!

Nimi: Allu

14.12.2015 17:48

Enochin teki mieli todeta, että toinen näytti kyllä siltä ettei jaksanut enää ja melko huonolta ylipäätään. Apua tyttö tarvitsisi, mutta Enoch ei sellaista osaisi antaa. Hän ei ollut mikään parantaja, olihan hän itsekin menossa faufloreiden luokse hakemaan apua sairaalle sisarelleen. Hetken pohdittuaan nuorukainen saikin ajatuksen, mutta kaikki riippuisi toisesta.

"Tuota noin..." Enoch aloitti ja hieraisi niskaansa, "olen matkalla faufloreiden luokse. Näytät olevan sellaisessa kunnossa, että parantajalle olisi tehtävää, joten jos vain haluat niin voin viedä sinut heidän luokseen. He varmasti pystyvät auttamaan sinua, ovathan he parantamisen ja lääkkeiden ammattilaisia." Enoch siirsi hetkeksi katseensa Vaniin, joka tapitti edelleen miestä. Ehkä sekin oli hieman hämmentynyt tilanteesta.

Tosin, Enoch kyllä huomasi, että kävely taisi olla hieman vaikeamman puoleista tytölle. Ainakin ruhjeiden perusteella. Hetken mietittyään, Enoch lopulta tarjosi toiselle kättään auttaakseen tytön ylös maasta.
"Jos kävely tuottaa sinulle hankaluuksia, voin kantaa sinua reppuselässä. Tästä ei pitäisi enää kovin pitkä matka faufloreiden kylään olla ja tarpeen tullen voimme pitää pieniä taukojakin jos sille löytyy tarvetta", valkohiuksinen totesi ja siirsi katseensa taas toiseen.

Nimi: Anni

14.12.2015 17:27

Mirajanen nyyhkytys vaimeni pienen punaisen otuksen laskeutuessa tytön viereen. Mitäs ihmettä? Eikö kaksikko lähtenytkään pois? Aika pian otuksen perässä myös valkohiuksinen mies palasi ja kyseli Mirajanen vointia. Tyttö nieleskeli ja kuivaili silmiään ennenkuin edes yritti vastata.

"En... En vain jaksa enää", Mirajane sanoi ja yritti nousta ylös. Huonostihan siinä kävi ja keiju käväisi taas nenällään. Polviin ja kämmeniin sattui nyt vielä enemmän ja nyt vasen kyynärpääkin otti osumaa. Lisäksi paljaita jalkapohjiakin kirveli. Mirajane ei varmaan koskaan ollut tuntenut oloaan näin kurjaksi ja ennenkaikkea noloksi!

"Anteeksi", Mirajane inahti lopulta edelleen maassa istuen, lähes jo luovuttaneena. Yhtään huvittanu nousta enää ylös kun kuitenkin hän taas kaatuisi. Kaiken lisäksi tytöstä tuntui todella pahalta kun oli ollut niin ilkeä tälle miehelle, joka nyt jäi odottamaan.

Nimi: Allu

14.12.2015 13:39

Enoch tuijotti hetken aikaa toista, kunnes Vani päätti mennä ensimmäisenä lähemmäksi. Otus pomppasi Enochin pään päältä ja lensi tytön luokse, laskeutuen maahan aivan toisen viereen ja tapittaen sitten pikkuruisilla silmillään toista. Vani oli hieman varautunut, mutta toisaalta se oli myös utelias ja huomasi kyllä, että tytöllä ei selvästikään ollut kaikki hyvin. Tapiteltuaan jonkin aikaa, otus kääntyi Enochin suuntaan ja tuijotti sitten miestä, kuin odottaen toisen tekevän jotain.

Valkohiuksinen mies ei kuitenkaan aluksi tuntunut kovin halukkaalta tulemaan lähemmäs, oli vieläkin hieman loukkaantunut siitä, miten toinen oli pitänyt häntä pilkkanaan. Ei Enoch kuitenkaan olisi voinut jättää toista vain tuohon, ainakaan ilman kysymättä, oliko toinen okei ja mitä toinen oikein yritti. Lopulta nuorukainen antautui ennakkoluuloistaan huolimatta ja käveli lähemmäs, kunnes seisoi aivan tytön edessä.

"Et kai loukannut itseäsi pahastikin?" Enoch kysyi ja tutki hieman katseellaan toista. Tytön polvista ainakin vuosi verta eikä toinen muutenkaan vaikuttanut siltä, että pystyisi kovin hyvin kävelemään. Tosin, valkohiuksinen kyllä ihmetteli hieman, miksi tyttö ei lentänyt. Toisellahan oli siivet. Toisaalta, kaikki tuntui olevan niin omituisesti tällä hetkellä muutenkin, että ei olisi ihme vaikka toinen ei pystyisi lentämään.

Nimi: Anni

05.12.2015 22:20

Mirajane kampesi itsensä istuma-asentoon ja tarkasteli osumaa saaneita polviaan. Ne olivat alkaneet vuotaa verta. Taas. Varovasti, mahdollisimman hellästi Mirajane yritti pyyhkiä roskia polvistaan myös verta vähän vuotavilla, roskaisilla käsillään. Tyttö alkoi olemaan todella kyllästynyt tähän. Hän vihasi kävelemistä yli kaiken!

Kevyesti niiskaisten Mirajane vilkaisi siipiään. Jos hän vain voisi lentää, olisi vaaleahiuksisen miehen seuraaminen lastenleikkiä. Toisaalta silloin hän kykenisi lentämään koko metsän yli eikä siten edes tarvitsisi miestä oppaakseen. Mutta lentokyky oli ottanut ja häipymyt ja nyt Mirajanen opas katoaisi sen sileän tien eikä hän kykenisi koskaan tuomaan apua kyläänsä. Tuskin hän kehtaisi sinne enää edes palata.

Pelkkä ajatuskin sai Mirajanen jo kurjan olon entistä kurjemmaksi eikä kyyneleitä vastaan ollut taisteleminen. Kovasti tyttö yritti silmiään kuivata, mutta pyyhittyjen kyyneleiden tilalle tuli vain uusia. Mirajaneen sattui, häntä väsytti ja hän oli lopen kyllästynyt tähän kaikkeen. Unohtamatta vatsanpohjalla piilottelevaa nälän tunnetta.

Nimi: Allu

02.12.2015 21:14

Enoch ei välittänyt sen koommin vaikka Vani oli laskeutunut jäpittämään miehen pään päälle. Näköjään se oli sittenkin päättänyt tulla mukaan, vaikka olikin niin kovasti ollut vastaan koko ideaa synkästä metsästä. Mitä nopeammin päästäisiin pois täältä, sitä nopeammin pääsisi myös Vani rentoutumaan.
"Päätit sitten näköjään tulla", Enoch totesi ja nosti toista kättään rapsuttaakseen hieman lintumaista otusta. Vani oli selvästi edelleen jokseenkin tympääntynyt, mutta tyytyi kuitenkin ottamaan rapsutukset vastaan.

Pian olennon korviin kantautuikin ääntä takaapäin ja kun punainen otus kääntyi ympäri, huomasi se sen saman tytön seuraavan heitä. Tosin välimatka tuntui kasvavan koko ajan, tytön kävely ei näyttänyt olevan kovin vakaata, kun taas Enoch puoleestaan käveli reippaasti. Vaikka tyttö yrittikin kiihdyttää, ei hänellä ollut selvästi minkäänlaista mahdollisuuttakaan saada heitä kiinni.

Ja kuten arvata saattoi, lopulta toinen meni nurin ja säikäytti sekä Vanin että Enochin kiljaisullaan. Vani siitä säpsähti enemmän ja siinä samalla vahingossa iski teräviä kynsiään Enochin päänahkaan. Sattui ikävästi, mutta otuksen kynnet eivät onneksi tehneet vielä mitään vertavuotavia jälkiä. Enoch kääntyi katsomaan taakseen ja huomasikin, että heitä oli seurattu. Mitä tuo tyttö oikein nyt halusi? Oliko toisella vielä jotain sanottavaa? Jos pilkkaamaan oli tulossa taas, voisi samantien unohtaa koko suunnitelman ja jättää hänet jo rauhaan. Lopulta mies pysähtyi ja jäi tuijottamaan tytön suuntaan kummastuneena.

Nimi: Anni

25.11.2015 15:21

Mirajane mutristi huuliaan miehen ilmoittaessa loukkaantuneensa. Tyttöä alkoi hieman hävettää. Samassa mies sitten saapasteli tiehensä synkän metsän suuntaan. Ja aivan yhtä pian puun oksalle ilmestyi pieni punainen otus.

Hetkinen.

Pieni punainen otus. Puun oksalla. Ei mies ollutkaan hullu! Nyt Mirajanella oli todella paha mieli. Ei olisi pitänyt kiusata miestä.
"Sinulleko hän puhui?" Mirajane kysäisi otukselta, muttei saanut vastausta kun otus jo singahti miehen perään. Mirajane jäi hetkeksi katselemaan ja kipitti itsekin parivaljakon perään. Jos mies kerran oli menossa tapaamaan jotakuta, jolta saisi lääkettä, halusi Mirajanekin sinne. Yksin hän ei kyseiseen paikkaan päässyt, joten jos hän vaikka seuraisi.

Mies tosin käveli yllättävän nopeasti, vaikkei metsässä kovin hyvää polkua ollut ja Mirajane alkoi jäämään jälkeen. Kyllä tyttö yritti perässä pysyä, tahtiaan kiihdyttämällä, mutta meni vain nurin kiljaisun saattelemana.

Nimi: Allu

24.11.2015 20:15

Enoch näki suoraan tytön valheiden läpi, eikä hän ollut odottanutkaan toisen ottavan häntä tosissaan. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun valkohiuksinen oli joutunut vastaavanlaiseen tilanteeseen. Enoch huokaisi uudelleen, vilkaisi vielä oksaa kerran kunnes käänsi kylmän katseen tytön suuntaan.
"Tiedän tämän tilanteen antavan aivan vääränlaisen kuvan minusta, mutta ei sinun kuitenkaan tarvitse minua pilkata."

Valkohiuksinen vilkaisi vielä kerran puun suuntaan, kunnes lopulta kääntyi ja lähti kulkemaan pientä polkua pitkin kohti synkkää metsää.
"Jää sitten sinne Vani. Minä jatkan ainakin nyt matkaa, aikaa ei ole hukattavana", Enoch ilmoitti. Jos Vani ei halunnut tulla mukaan, ei hän alkaisi pakottamaankaan otusta. Enoch oli kuitenkin tällä kertaa tosissaan, jos Vani ei tulisi, se tosiaan jäisi sitten oksalle notkumaan yksisteen. Mies ei halunnut tuhlata kallista aikaa.

Vani ei ehkä ollut ajatellut Enochin olevan tosissaan, mutta kun mies alkoi mennä kauemmaksi ja kauemmaksi, otus palasi piilostaan ja tapitti oksalla miehen perään. Se ei edelleenkään pitänyt tuosta metsästä, mutta se ei myöskään halunnut jäädä oksalle jäpittämään. Vani vilkaisikin nopeasti puun vieressä seisovaa tyttöä, kunnes otus hyppäsi oksalta lentoon ja lensi miehen perään. Lähelle päästyään Vani laskeutui istumaan Enochin pään päälle. Se pöyhensi hieman sulkiaan, mököttäen ja osoittaen vähän mieltään, mutta kuitenkin Vani oli päättänyt pysyä Enochin mukana. Ei sillä muutakaan vaihtoehtoa ollut, mieluummin pysyy Enochin seurassa kuin että jäisi yksikseen petojen armoille.

Nimi: Anni

24.11.2015 18:47

Mirajane kavahti hieman taaemmas miehen äkkinäisen liikahduksen takia, mutta rentoutui ihan yhtä nopeasti. Ei tarvinnut pelätä henkensä puolesta siis tänäänkään. Kun mies sitten väitti puhuneensa oksalla olleelle otukselle, Mirajane kääntyi puuta kohti vain nähdäkseen tyhjiä oksia. Hullu mikä hullu, ei siitä mihinkään päässyt. Mirajane huokaisi kevyesti. Miksi ihmeessä hän oli kuvitellut, että tästä sekopäästä saisi mitään irti? Mirajane päätti kuitenkin leikkiä mukana.

"Niinkö? Oi anteeksi", tyttö naurahti enemmän tai vähemmän teennäisesti. Hän oli huono tässä, joten ei suuremmin edes yrittänyt. Sokea kolmipäinen aasikin näki hänen valheidensa lävitse.

"Voisit hakea sen. Kiipeäisit vain puuhun ja varoisit ettet tipu", Mirajane ehdotti. Osittain siksi, että tosiaan halusi nähdä miehen kiipeävän puuhun. Osittain siksi, että ehtisi hiippailla karkuun miehen huomion ollessa muualla. Toivottavasti mies ei vain putoaisi. Mirajane voisi joutua auttamaan.

Nimi: Allu

24.11.2015 18:16

Enoch keskittyi tuijottamaan metsää ajatuksissaan. Oliko se muka oikeasti niin paha, että Vanikin oli päättänyt pysyä tiiviisti puun oksalla turvassa? Toisaalta, Enoch oli myös melko nopeasti lähtenyt kotikylästään, joten hänellä ei ollut muuta kuin tikari mukana. Todennäköisesti siitä ei olisi kovinkaan paljoa apua noin synkässä metsässä, jos jokin kävisi kimppuun, tarvittaisiin jotain paljon enemmän kättä pidempää kuin pientä tikaria, joka toimisi vain tarpeen tullen lähitaistelussa. Jopa jos siellä piileskeli roistoja, ei tikari siinäkään auttaisi. Enoch jupisi jotain itsekseen ja pörrötti hieman turhautuneen oloisena hiuksiaan. Hän halusi jatkaa matkaa, hän halusi mahdollisimman nopeasti saada lääkettä sisarelleen ja palata sitten kotiin. Vani hidasti nyt ikävästi tätä retkeä.

Yllättäen Enochin ajatukset katkesivat kun joku puhui hänelle. Valkohiuksinen hypähti nopeasti jaloilleen ja oli aikeissa ottaa tikarinsa, mutta huomattuaan puhujan, Enoch laski kätensä sivuun ja katsoi lyhyttä hahmoa. Mitä? Oh, toinen ei varmaan ollut nähnyt Vania.

"En minä puulle puhunut vaan tuolle oksalla nököttävälle otukselle", Enoch totesi ja oli osoittamassa Vanin suuntaan, mutta huomasikin sitten, että otus ei ollutkaan enää entisellä paikallaan. Sitä ei näkynyt missään. Valkohiuksinen tapitti pitkän aikaa tyhjää oksaa, kunnes huokaisi ja hieraisi niskaansa. Nyt Vanikin halusi hänen näyttävän täysin idiootilta. Enoch mutisikin jotain hiljaa itsekseen siitä, miten hän joutui aina tällaisiin tilanteisiin.

Nimi: Anni

24.11.2015 17:54

Mirajanella oli tehtävä. Hänen tulisi etsiä joku, joka osaisi kertoa, miksi keijujen siivet alkoivat muuttua voimakkaista ja kauniista hauraksi ja heikoiksi kuin perhosella. Hänen tulisi tehdä se ennenkuin hänen omat siipensäkin haurastuivat, jotta hän kykenisi vielä lentämään takaisin kotiin. Mirajanea odotti koko kylä, jonka asukaista jokainen luotti, että Mirajane palaisi takaisin voitokkaana. Tytön harteilla oli raskas taakka.

Kaikesta luotosta huolimatta Mirajane koki epäonnistuneensa. Hän oli lähtenyt kotoa vasta kolme päivää sitten elämänsä kunnossa ja nyt... Nyt hän käveli. Hän käveli jo toista päivää ja tulisi varmaan kävelemään lopun elämäänsä, ellei löytäisi parantajaa, lääkäriä, poppamiestä, JOTAIN joka osaisi auttaa. Itse hän ei siihen kyennyt. Pelkkä ajatuskin sain Mirajanen voimaan pahoin. Kävely ei nimittäin tullut luonnostaan keijuille, joten ensimmäinen päivä oli mennyt aika pitkälti hoiperrellen ja kaatuillen. Nyt toisena päivänä Mirajanea särki joka paikkaan ja hänen polvensa, kämmenensä ja paljaan jalkapohjansa olivat mustelmien ja naarmujen peitossa. Hän oli tullut jo siihen lopputulokseen, että kävely oli todella syvältä.

"Vani, tule jo alas--" Mirajane kuuli jonkun sanovan. Hyvän kuulonsa ansiosta tyttö kykeni paikantamaan äänen lähteen varsin nopeasti ja lähti laahustamaan äänen suuntaan. Keijun väsyneisiin ja huteriin askeliin tuli yllätäen sitten uutta tarmoa kun ääni puhui lääkkeestä. Mahtaisiko tästä lääkkeestä olla apua Mirajanelle? Entä keitä olivat fauflorit?

"Jätän sinut kohta sinne ja jatkan matkaa yksisteni", Mirajane kuuli äänen sanovan ja kykeni nyt näkemään valkeahiuksisen miehen puhuvan... puulle? Ehkei tästä hahmosta olisikaan apua.

"Ei se liiku, vaikka kuinka pyytäisit", Mirajane sanahti tepastellen miehen viereen. Täys lahopää kun puulle puhui, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ehkä miehestä irtoaisi edes jotain melkein hyödyllistä.

Nimi: Allu

24.11.2015 01:24

Maailman synnystä lähtien sitä on pitänyt kasassa harmonia ja tasapaino. Ilman näitä maailma olisi nopeasti luuhistunut alkumetreillä. Tasapainoa ylläpitävä tekijä on yhteistyö kaaoksen ja harmonian jumalten välillä. Jos jompikumpi puoli ottaa vallan kokonaan itselleen, tasapaino hajoaa nopeasti ja loppuseuraukset ovat tuhoavia.

Vuosituhansien kuluessa maailma kehittyi ja sitä asuttivat erilaiset olennot. Myös ihminen sai mahdollisuuden tässä uudessa maailmassa, mutta vaikka ihminen luulee olevansa ylempänä, asia ei kuitenkaan ole näin. Ihmisten lisäksi monet muut olennot ovat menestyneet ja joidenkin lajien välillä on yhteistyötä ja luottamusta ihmisten kanssa. On myös täysin vapaita lajeja ja olentoja, jotka eivät piittaa ihmisistä lainkaan. Ihmisen levittäytyminen laajasti on ajanut kuitenkin joitakin lajeja jopa sukupuuton partaalle. Myös ihmisten muodostamien valtakuntien väliset sodat ovat olleet hyvin tappiollisia ja kalliita myös muille.

Muutos on tulossa tälle kaikelle. Jotain uhkaavaa on tapahtumassa, mutta kenelläkään ei ole minkäänlaista ajatusta siitä, mitä on tuleva. Vaikka maailmaa ylläpitää harmonia ja tasapaino, ei se ole kuitenkaan koskaan ollut välttämätön ihmisten ja muiden elämille.

Loppuaikojen siemenet kylvetään maailmaan sinä hetkenä, jolloin kaaoksen jumalat huomasivat, miten paljon enemmän harmonian ja hyvyyden jumalilla on kosketusta ja vaikutusta maailmaan, kun taas pahuuden ja kaaoksen jumalat tuntuvat olevan pienemmällä roolilla...
---

"Vani tule jo alas, ei meillä taida olla muuta reittiä kuin tämä", valkohiuksinen nuorukainen totesi rauhallisesti ja piti katseensa lujasti erään puun oksalla. Korkealla puun oksalla istuskeli punainen pieni olento, joka tapitti alhaalla huhuilevaa miestä kovin närkästyneenä. He olivat saapuneet hetki sitten melko synkän metsän suuaukolle, mutta valkohiuksisen seurana ollut otus oli nopeasti lentänyt lähimmän puun oksalle vastustamaan ajatusta, että pitäisi kävellä tuon metsän läpi.

"Älä viitsi, meidän pitäisi olla jo matkalla. Mitä nopeammin pääsemme faufloreiden luokse, sitä nopeammin saamme lääkkeen ja voimme palata takaisin kotiin", valkohiuksinen yritti uudelleen. Mystisen kulkutaudin iskettyä Enochin kotikylään ja hänen sisarensa sairastuttua tautiin, Enoch oli päättänyt lähteä etsimään lääkettä siihen. Todennäköisesti minkäänlaista lääkettä ei olisi tällaiseen uudenlaiseen ja omituiseen kulkutautiin, mutta Enoch uskoi, että flauflor nimisellä kansalla saattaisi olla siihen jotain, joka voisi auttaa. Flauflorithan olivat parantajakansaa, se olisi vain loogista. Kuitenkin Vani ei tykännyt yhtään ideasta, että pitäisi mennä läpi synkän metsän. Synkät metsät olivat aina olleet vaarallisia, varsinkin yhtä pienille otuksille kuin Vani.

Vani kuitenkin piti lujan tahtonsa mukaisesti kiinni päätöksestään ja notkui vain oksan suojassa, kaukana maankamarasta. Enoch ei oikein tiennyt enää, miten hän saisi houkuteltua otuksen alas, joten mies istahti maahan ja nojasi puunrunkoa vasten.
"Jätän sinut kohta sinne ja jatkan matkaa yksisteni", Enoch varoitti ja tuijotti metsän suuntaan. Jostain kumman syystä omituinen ilmapiiri oli laskeutunut ja tuntui olevan joka puolella, minne tahansa hän menikin. Enoch veikkasi, että todennäköisesti lähimmän kuningaskunnan hallitsijalla oli jonkinlainen selitys tälle omituiselle ilmapiirille. Enoch, joka kuitenkin asui hieman erillään lähimmän valtakunnan alueilta, ei ollut ehtinyt käymään suurissa kaupungeissa tai ylipäätään ydinkeskustoissa etsimässä jotain tietoa asiaan. Varsinkin kun tämä omituinen kulkutauti oli iskenyt hänen kotikyläänsä, ajatukset olivat olleet aivan muualla kuin vierailulla valtakunnassa. Jotain omituista oli tekeillä, sen verran hän pystyi vaistoamaan jonkin olevan pielessä. Enoch ei kuitenkaan sen enempää sitten osannut sanoa, mikä se syy oli tai mistä se johtui.

Kerro kaverille