Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

When the World Changed

Maailman synnystä lähtien sitä on pitänyt kasassa harmonia ja tasapaino. Ilman näitä maailma olisi nopeasti luuhistunut alkumetreillä. Tasapainoa ylläpitävä tekijä on yhteistyö kaaoksen ja harmonian jumalten välillä. Jos jompikumpi puoli ottaa vallan kokonaan itselleen, tasapaino hajoaa nopeasti ja loppuseuraukset ovat tuhoavia.

Vuosituhansien kuluessa maailma kehittyi ja sitä asuttivat erilaiset olennot. Myös ihminen sai mahdollisuuden tässä uudessa maailmassa, mutta vaikka ihminen luulee olevansa ylempänä, asia ei kuitenkaan ole näin. Ihmisten lisäksi monet muut olennot ovat menestyneet ja joidenkin lajien välillä on yhteistyötä ja luottamusta ihmisten kanssa. On myös täysin vapaita lajeja ja olentoja, jotka eivät piittaa ihmisistä lainkaan. Ihmisen levittäytyminen laajasti on ajanut kuitenkin joitakin lajeja jopa sukupuuton partaalle. Myös ihmisten muodostamien valtakuntien väliset sodat ovat olleet hyvin tappiollisia ja kalliita myös muille.

Muutos on tulossa tälle kaikelle. Jotain uhkaavaa on tapahtumassa, mutta kenelläkään ei ole minkäänlaista ajatusta siitä, mitä on tuleva. Vaikka maailmaa ylläpitää harmonia ja tasapaino, ei se ole kuitenkaan koskaan ollut välttämätön ihmisten ja muiden elämille.

Loppuaikojen siemenet kylvetään maailmaan sinä hetkenä, jolloin kaaoksen jumalat huomasivat, miten paljon enemmän harmonian ja hyvyyden jumalilla on kosketusta ja vaikutusta maailmaan, kun taas pahuuden ja kaaoksen jumalat tuntuvat olevan pienemmällä roolilla...

Hahmot

Enoch
Mirajane
Althea

Sivuhahmot

< 1 2 3 >

Nimi: Allu

02.01.2016 04:57

Enoch katsoi edelleen Mirajanea, kunnes toinen toi esille Vanin. Nuorukainen puraisi huultaan ja käänsi katseensa pois, hän oli jo hetkeksi työntänyt pienen otuksen pois mielestään. Teki kipeää kun ajatteli, että mitä jos se joutui kärsimään kovasti ja nyt se lojuu jossain kuolleena. Tai mitä jos tuo outo otus pisti sen välipalana poskeensa? Tietysti Enoch halusi tietää Vanin kohtalosta, mutta hän ei ollut varma, haluaisiko nähdä omin silmin otuksen kuolleena jossain. Hän ei halunnut hylätä sitä, mutta häntä pelotti vain se, mitä etsintöjen tulos olisi.

"Oliko teillä vielä yksi henkilö mukana?" nainen kysyi huolestuneesti. Nyt tosiaan häntä huoletti entistä enemmän, jos vielä kolmaskin oli ja vielä ajautuneena erilleen muista, se olisi todella paha juttu! Mutta he eivät voisi aloittaa suuretsintää, aurinko laskisi nopeasti ja pimeässä uhkasi omat vaaransa. Myös pitäisi katsoa, kuinka pahaa jälkeä nämä kaksi olivat jo saaneet. Yllättäen hevoslohikäärme nosti päätään hieman ylemmäs ja alkoi murista sen jälkeen erittäin äkäiseen sävyyn. Jossain kaukana räsähti oksa ja sen seurauksena valkoinen otus murisi entistä kovempaa, uhkaavasti kuin yrittäen varoittaa metsässä liikkuvaa, ettei kannattaisi tulla tänne. Hevoslohikäärmeen yllättävä murina sai naisen kasvoille nousemaan ilmeen, joka kieli nyt sekä huolesta että pienestä pelosta ja epävarmuudesta.

"Meidän on pakko lähteä nyt. Tuo otus ei ollut yksinäinen vaeltaja. Jos niitä tulee lisää, en tiedä kuinka meidän siinä vaiheessa käy", nainen totesi ja vilkaisi jäädytettyä otusta. Vaikka se olikin umpijäässä, sen muut toverit varmasti osasivat vaistota sen ja suunnata siten oikeaan suuntaan. Enoch puri vielä hetken huultaan, kunnes teki vaikean päätöksen. Valkohiuksinen siirtyi Mirajanen luokse ja nosti toisen maasta, hankalaa se oli jonkin verran koska miehen kehoon sattui aiemman retuuttamisen takia. Naisen ja myös hevoslohikäärmeen pienellä avustuksella Mirajane oli pian saatu nostettua otuksen selkään.
"Pidä hyvin kiinni äläkä huoli, Magnoliaa ei satu vaikka ottaisit tiukan otteen sen harjasta ja repisitkin sitä vahingossa", nainen neuvoi ja hyppäsi sitten itse ratsunsa selkään. Lopuksi hän vielä auttoi Enochin selästä käsin kyytiin. Nainen varoi Mirajanen siipiä parhaansa mukaan samalla kun otti itse tiukan otteen ratsusta, Enoch joutui puolestaan kietomaan kätensä naisen ylävartalon ympärille ja tasapainottelemaan. Jokin lähestyi aluetta, jolla he olivat, mutta pian hevoslohikäärme murahti viimeisen kerran ja lähti sitten juoksemaan pois paikalta. Sen juokseminen tai oikeastaan laukkaaminen oli pehmeää, hieman keinuttavaa mutta ei kuitenkaan sen verran pahaa, että tasapaino lähtisi helposti. Aluksi otus laukkasikin vähän rauhallisemmin, mutta sitten sen vauhti kiihtyi. Se kiihtyi ja kiihtyi, kunnes olento menikin jo hurjan kovaa. Maisemat tuntuivat sujahtavan hetkessä ohi. Metsämaisema pysyi, kunnes jossain vaiheessa se vaihtui pelloksi ja autiomaaksi myös. Hevoslohikäärme oli suuntaamassa vuoria kohti.

Nimi: Anni

28.12.2015 07:19

Mirajane seurasi Enochin ja vieraan naisen keskustelua ja katsoi kuinka Enoch sitten lopulta nousi ylös. Kovempaa kyytiä mies oli saanut, mutta silti pysyi pystyssä. Mirajane puolestaan oli pienen haavan takia jo poissa pelistä. Ei käynyt ihmiseen vertaaminen, ei todellakaan. Mirajane ei malttanut odottaa, että kykenisi taas lentämään. Samassa Enoch katsoi Mirajaneen kysyvästi ja tyttö mutristi huuliaan.

"Meidän täytyy löytää Vani", Mirajane protestoi. Pieni otus ei ollut palannut vielä eikä Mirajane suostuisi lähtemään ilman sitä! Toki ajatus siitä, ettei tarvitsisi itse kävellä houkutteli hurjasti, mutta Vani saattaisi olla pahasti loukkaantunut ja kaivata myös apua! Ei sitä noin vain voinut jättää!

Nimi: Allu

26.12.2015 19:48

Enochin ja Mirajanen ei tarvinnut edes sanoa mitään, nainen ymmärsi nopeasti, että kaikki ei ollut kunnossa. Ainakin Mirajanen valahdettua polvilleen asia oli selvä. Lisäksi nainen halusi mies tarkistaa miehen, oli nähnyt kauempaa miten se otus oli retuuttanut toista kuin räsynukkea. Mutta keskellä metsää ei olisi hyvä tehdä sitä.
"Sinä tarvitset ainakin pikaisesti hoitoa, nuo ovat aika ikävän näköisiä jälkiä", nainen totesi vilkaistuaan nopeasti pelkällä katseella tytön polvia.
"Ja sinut minä haluan myös tarkistaa varmuuden vuoksi, ihmisiä ei ole luotu tuollaiseen rääkkäykseen", nainen jatkoi ja käänsi sitten katseensa Enochiin. Mies ei voinut muuta kuin nyökätä, adrenaliinilevelit alkoivat vähitellen laskea ja todellisuus alkoi taas hahmottua selkeämmäksi. Mies tunsi myös helpotusta, vaikka hän ei ollut koskaan aiemin nähnytkään faufloria, hän vain yhdisti naisen heti kyseiseen parantajakansaan. Kaikki piirteet ja muut viittasivat sinne päin.

Nainen katseli hetken ympärilleen, kuin miettien ja etsien jotain, kunnes lopulta naisen katse pysähtyi hevoslohikäärmeeseen.
"Emme voi jäädä tähän, pimeän laskeuduttua ei ole turvallista liikkua pimeissä metsissä, varsinkaan näinä aikoina. Minulla on pieni leiri vuorten juurella ja jätin sinne laukkuni, jossa on kaikki mukanani olevat rohdot ja salvat", nainen kertoi samalla houkutellessaan otusta lähemmäs. Hevoslohikäärme tapitti hetken aikaa vastahakoisesti, kunnes lopulta käveli aivan naisen viereen ja laski päänsä tuon hartialle, varoen kuitenkin ettei satuttaisi toista.
"Magnolian avulla pääsemme hetkessä sinne. Pystytkö kävelemään?" kysymys oli tällä kertaa osoitettu Enochille. Mies hämmentyi hetkeksi, kunnes varovasti yritti nousta ylös. Jalat pitivät jotenkuten, mutta ylävartalo oli kipeä, eikä ihmekään.

"Hienoa, pystytkö auttamaan minua siirtämään hänet Magnolian selkään?" oli naisen seuraava kysymys samalla kun nainen siirtyi Mirajanen vierelle. Enoch tapitti taas hetken aikaa sekä naista että tuon ratsua. Varmaan normaalisti joku olisi epäillyt tuota ystävällisyyttä, mutta Enoch oli varmaan lyönyt päänsä sen verran kovaa, ettei jaksanut edes epäillä mitään. Valkohiuksinen vain käänsi kysyvän katseensa Mirajaneen. Tyttö saisi päättää, luotettaisiinko tähän naiseen. Ja jos Mirajane suostuisi, Enoch olisi valmiina auttamaan tytön otuksen selkään. Vaikka otus näytti siltä, ettei sitä pahemmin huvittanut ottaa näitä kahta vierasta selkäänsä, se kuitenkin pysyi aisoissa koska nainen oli selvästi johtaja-asemassa ja otus kuunteli kovin nöyrästi häntä.

Nimi: Anni

26.12.2015 15:16

Mirajane ei saanut katsettaan irti lohikäärmehevosotuksesta. Toisin kuin heidän kimppuunsa hyökännyt yksilö, tämä oli jotenkin todella kaunis. Huolimatta siitä, että se tällä hetkellä murisi heille. Mirajane vilkaisi Enochia ja näki tämän hapuilevan veistään. Kaksi itsensä uhatukse kokevaa vastakkain oli huono yhdistelmä.

Ennenkuin Mirajane ehti tehdä asialle mitään, puiden lomasta ilmestyi hahmo, joka rauhoitteli lohikäärmehevosotusta. Nainen oli otuksen tapaan myös todella kaunis. Nainen kyseli, olivatko hän ja Enoch kunnossa. Mirajane ei oikeastaan osannut vastata tähän. Vasta tartuttuaan ojennettuun käteen ja noustuaan ylös, osumaa ottanut jalka ilmoitti olemassa olostaan ja tyttö valahti takaisin polvilleen. Jalkaan sattui yllättävän kovaa. Miksei hän ollut huomannut sitä aiemmin?

Nimi: Allu

26.12.2015 14:24

Enoch oli vähintään yhtä paljon pelästynyt kirkasta välähdystä kuten Mirajanekin. Se kun kirjaimellisesti melkein tuli ihan puun takaa ja sokaisi hetkeksi. Vasta kun näkökenttä selveni taas, Enoch ehti nähdä vain vilkaisun siitä, miten valkoinen hevoslohikäärme jäädytti vastustajansa elävältä. Ainakaan hetkeksi päästäisiin tuosta eroon. Enochilla ei ollut mitään tietoa siitä, kuoliko otus jäädyttyään vai oliko se vaan hetkeksi poissa pelistä. Sen hän kuitenkin tiesi, että olisi henkensä velkaa tuolle toiselle otukselle. Tosin, kun otus lopulta käänsi katseensa Enochin ja Mirajanen suuntaan, kylmät väreet juoksivat miehen selässä. Otuksen katse oli kylmä kuin jää, sen siniset pupillittomat silmät vain tuntuivat katseellaan poraavan läpi.

Hevoslohikäärme seisoi paikoillaan ja tuijotti kaksikkoa. Hetken päästä se lähti kävelemään lähemmäksi, suustaan hönkien hieman savua ja koko sen kehonkieli melkein kertoi siitä, että otus oli varautunut kaikkeen mahdolliseen. Se voisi helposti vain yhdella puremalla retuuttaa ihmisen kuoliaaksi, eikö vain? Siltä se ainakin näytti! Ja nuo kynnet, ne tekisivät todella ikävää jälkeä jos se niillä raapaisisi. Enoch ei ollut yhtään varma, oliko olento edes heidän puolellaan, vai oliko se haastanut sen toisen olennon vain siksi, että halusi heidät itselleen saaliiksi.

Enoch hapuili hieman tikariaan siltä varalta, jos otus päättäisi käydä kimppuun. Se kuitenkin taisi saada hevoslohikäärmeen suuttumaan, koska huomattuaan asian se alkoi murista uhkaavasti.
"Magnolia, riittää jo!" Enochin ja Mirajanen takaanta kuulunut komento lopetti siltä seisomalta murinan, jota olento piti. Pari oksaa räsähti ja Enoch lopulta yritti vilkaista taakseen nähdäkseen puhujan. Puiden välistä käveli kaunis nuori nainen, jonka hiukset olivat vaaleanpunaiset. Kädessään naisella oli pitkä sauva, jonka varsi oli hopeaa mutta molemmat päät olivat kullattu ja koristeelliset. Toisessa päässä sauvaa lepäsi hohtava sininen kristalli, joka oli vain astetta tummempi kuin otuksen siniset silmät.
"Riittää jo", nainen toisti ja käveli Enochin ja Mirajanen ohi, suoraan otuksen luokse. Lempeästi nainen asetti kätensä otuksen leualle ja silitti sitä hetken, kunnes tönäisi hieman sitä. Kuin tiukasta käskystä, hevoslohikäärme otti pari isoa askelta taaksepäin ja totteli kuin kiltti lammas. Nainen hymyili hetken sille, kunnes käänsi katseensa Enochiin ja Mirajaneen.
"Oletteko kunnossa? Ei kai se olento päässyt käymään teihin käsiksi?" nainen kysyi ja käveli nyt lähemmäs, ojentaen toista kättään että voisi auttaa kaksikon ylös maasta. Hevoslohikäärme tapitti taustalla, melko vahtivalla katseella.

Nimi: Anni

24.12.2015 20:22

Mirajane katseli oletojen ottelua vähintäänkin yhtä pöllämystyneenä kuin Enoch. Paikalle toisena saapunut oli yllättävän vahva kun pärjäsi mokomalle. Ehkä Mirajane eläisikin vielä yhden päivän. Puiden oksien suojasta yllättäen ilmestynyt kirkas välähdys sai Mirajanen kirkaisaan ja hyppäämään Enochin syliin enempää ajattelematta. Kuitenkin huomattuaan olevansa kunnossa, Mirajane nosti katseensa ja katsoi taas olentoja vain huomatakseen väkivaltaisemman olevan umpi jäässä.

"Onko se ohi?" Mirajane sai kysyttyä taas vaihteeksi itkun partaalla. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan itkenyt kauhun takia. Tällä kertaa Mirajane oli vain äärimmäisen helpottunut. Naiivi kun oli, Mirajane ei edes tullut ajatelleeksi saattaneensa nuolaista ennenkuin tipahti. Hän vain oli onnellinen ollessaan hengissä.

Nimi: Allu

24.12.2015 19:29

Enoch ei osannut muuta kuin tapittaa ihmeissään kahta olentoa. Hän ei ollut koskaan nähnyt kumpaakaan lajia eikä hänellä ollut minkäänlaista hajuakaan, mitä ne ylipäätään edes olivat. Ainoastaan hän tiesi sen, että toinen niistä oli yrittänyt tappaa heidät. Todennäköisesti se oli sama, joka oli myös tuhonnut fauflorien kylän. Lopulta Enochin huomio kuitenkin kiinnittyy Mirajaneen toisen kysyessä jotain.
"En oikeastaan edes tiedä.." valkohiuksinen vastasi, tuntui siltä, että mies oli edelleen vähän pihalla kaikesta mitä ympärillä oikein tapahtui. Tiedä sitten johtuiko siitä miten otus häntä heitteli kuin räsynukkea tai sitten hän oli edelleen hämmentynyt valkoisen otuksen ilmestymisestä. Pian Enochin katse palasi otuksiin, niistä ei oikein pystynyt mitenkään irroittamaan katsettaan.

Otusten katseet pysyivät tiukasti toisissaan ja molemmat päästivät melko vihamielistä ja melkeinpä pelottavaa ääntä. Toinen sähisi, kun taas toinen murisi kovin uhkaavasti. Jonkin aikaa toisiaan haastaen lopulta ötökkämäinen olento lähti ensimmäistä hyökkäystä tekeen, mutta se keskeytyi kun valkoinen hevoslohikäärme nappasi hampaillaan kiinni otukseen ja heitti sen taas puuta päin, lähtien sen jälkeen sen perään ja raapaisten terävillä kynsillään sitä. Valkoinen otus ei kuitenkaan ollut suoraan ihan voitolla, koska toinen otus sai siitä jossain vaiheessa otteen ja samalla mitalla viskoi sitä pitkin paikkoja. Kuitenkin melko nopeasti tilanne oli se, että valkoisella oli vain pari pientä haavaa, kun taas toinen otus melkein vuosi kunnolla.

Kauempaa kuulunut oksan räsähdys herätti ötökkämäisen olennon huomion ja se selvästi näki jotain, mitä kukaan muu ei nähnyt. Se lähti nopeaan liikkeeseen kohti äänen suuntaa, mutta äänen suunnasta tuli yllättäen kirkas valo, joka sokaisi hetkeksi kaikki paikan päällä olleet. Kun seuraavan kerran olento näki jotain, valkoinen hevoslohikäärme olikin vaihtanut jo paikkaa sen eteen. Hevoslohikäärme avasi suutaan ja samassa hetkessä toisen olennon päälle kävi ikään kuin lumimyräkkä, joka oli lähtöisin valkoisen suusta. Ötökkämäinen olento yritti vastustella ja antaa selkää vastustajalleen, mutta se huomasi nopeasti, ettei sillä ollut enää mahdollisuutta liikkua. Sen jalat olivat jäätyneet ja sinertävä jää lähti leviämään sen jalkoja pitkin kohti ruumista ja sitten päätä. Kun hevoslohikäärme sulki suunsa lopulta, toinen otus oli ison jääpalikan sisälle lukittuna.

Nimi: Anni

24.12.2015 16:24

Mirajane yllättäen vaikeni toisen otuksen ilmestyttyä kuin tyhjästä ja käyden kiinni ensimmäiseen. Mitä helvettiä täällä nyt tapahtui? Tai. Anna ola. Ei Mirajane välttämättä halunnutkaan tietää. Tyttö pakotti jalkansa liikkeelle, nousi ylös ja vaappui Enochin luo. Muutaman askeleen jälkeen tyttö rojahti taas alas ja ryömi lopun matkaa. Onneksi mies oli lähellä.

"Oletko kunnossa?" Mirajane nyyhkytti ja hankasi silmiään. Otuksen rääkkäys oli näyttäyt sen verran hurjalta, että Mirajane oli yllättynyt pelkästään siitä, että mies ylipäätään oli enää tajuissaan. Tyttö vilkaisi toisiaan haastavia olentoja ja toivoi, että jäljessä tullut saisi tapettua ensimmäisen. Tai ainakin häätämään sen pois.

Nimi: Allu

24.12.2015 15:48

Olento jatkoi samaa kaavaa kunnes lopulta Enoch ei jaksanut enää edes yrittää nousta ylös. Se varmaan oli ollut sen tavoite ja nyt kun Enoch alkoi olla käymässä tylsäksi, otus päätti, että olisi nyt aika tehdä selvää tästä ihmisestä. Se paiskasi viimeisen kerran Enochin maahan ja ihme kyllä antoi miehen olla hetken rauhassa. Otus tuntui tarkistavan hetken ympäristön. Kun mitään ei näkynyt, olento käänsi taas huomionsa mieheen. Se avasi nyt suutaan, paljastaen terävät hampaansa ja oli valmiina vain upottamaan ne valkohiuksiseen ja tekemään tuosta vähintään samanlaista silppua kuin kylässä olevalla aukiollakin oli.

Enoch tiesi kaiken olevan tässä, eikä hän voisi enää mitään. Mies vain hengitti syvään ja katsoi, kuinka otuksen suu lähestyi häntä. Enoch toivoi jo mielessään, että edes Mirajane selviytyisi tästä kaaoksesta. Mutta varmuutta siihen ei olisi, todennäköisesti otus jatkaisi verifestivaaliaan vielä senkin jälkeen, kun oli tehnyt miehestä selvää. Enoch puri taas huultaan, lopulta ikään kuin hyväksyen kohtalonsa. Eihän hän enää voinut mitään tehdä, joten kai se tässä sitten oli.

Otuksen suu oli vain senttien päässä Enochista, kunnes tapahtui jotain, mitä mies ei edes ymmärtänyt heti. Otus oli juuri aikeissa aloittaa raatelun, kunnes yllättäen vain jokin valkoinen välähti näkökentässä ja sitten otus olikin jo poissa. Mitä oikein tapahtui? Enoch kuuli pian kovan tömähdyksen ja jonkin pienen yllättävän voimavaran avulla mies onnistui nousta istumaan ja katsomaan ympärilleen, melkein hätäisesti etsien tuota kamalaa otusta. Se mikä osuikin miehen silmiin sai Enochin silmät pyöristymään.

Kauempana Enochia ja Mirajanea ahdistellut otus oli lentänyt puuta päin ja sitten siitä kaatunut maahan. Ötökkämäinen olento kuitenkin nousi takaisin jaloilleen ja päästi kiukkuisen sähähdyksen. Vastaukseksi se sai uhkaavan kuuloista murinaa ja ärinää. Paikalle oli kuin tyhjästä ilmestynyt toinen olento, valkoinen kuin talven lumi. Otuksen silmät kiiluivat sinertävinä ja sen suusta nousikin pientä höyryä, aivan kuin se olisi hengittänyt kylmässä ilmassa. Valkoisen otuksen takaruumis oli selvästi hevosen, kun taas eturuumis kuului lohikäärmeelle. Sen lihaksikkaan kaulan ympärillä oli kaunis kukkaseppele, joka korostui näyttävästi valkoista väritystä vasten. Hevoslohikäärmemäinen otus oli selvästi täällä haastamassa ötökkämäistä olentoa, jonka se oli paiskannut pois Enochin kimpusta vain hetkeä aiemmin. Murina oli lähtöisin valkoisesta otuksesta.

Nimi: Anni

24.12.2015 15:21

Mirajane oli kauhusta kankeana ja aivan varmasti lakanan valkoinen olennon jäädessä tuijottamaan häntä. Sitten se kuitenkin jätti tytön omaan arvoonsa. Mirajane ehti lähes rentoutua ennenkuin huomasi Enochin olevan nyt olennon kohteena. Tyttö tunsi itsensä nyt vielä voimattomammaksi.

Mirajane kirkaisi Enochin hyökätessä yhtäkkiä olentoa kohti ja uudestaan sitten kun olento kevyesti vain pyyhläisi Enochin pois. Mirajanen kirkuminen ja itku sekoittuivat epämääräiseksi meteliksi kun olento poimi miehen maasta vain paiskatakseen takaisin alas. Miksei Mirajane kyennyt tekemään mitään? Miksi? MIKSI? Jos hän kykenisi lentämään, hän olisi voinut ottaa Enochin mukaansa ja lentää pois. Turvaan jonnekin. He olisivatvoineet vuorotella. Miksi tässä piti käydä näin?!

Nimi: Allu

24.12.2015 13:56

Enoch piteli tikarista kiinni molemmilla käsillään ja vilkaisi nopeasti Mirajanea. Toinen oli taas telonut itseään eikä pääsisi karkuun. Otus oli liian lähellä, joten Enoch ei pystyisi myöskään nappaamaan tyttöä nopeasti ja jatkamaan taas juoksemista. Lisäksi mies oli vielä väsynyt edellisestä juoksusta, joten hän ei kauas jaksaisi samaa vauhtia juosta. Ajatus siitä sai valkohiuksisen vain puristamaan tikarin vartta tiukemmin ja kääntämään katseensa takaisin otukseen.

Olento tuntui tarkkailevan hetken aikaa uhrejaan, laskelmoivan kuin kylmäverinen saalistaja. Sitä se olikin. Se tiesi, että Mirajane ei voisi paeta, joten se päätti kiinnittää koko huomionsa Enochiin. Vaikka Mirajane onnistuisikin vaikka raahaamaan itseään kauemmaksi otuksen tehdessä selvää Enochista, se pääsisi kuitenkin nopeasti tytön perään. Otuksen pistävä katse sai Enochin vain puremaan huultaan niin lujaa, että siitä valui jo hieman verta. Tuo olennon eloton, mutta pahuutta täynnä oleva katse tuntui porautuvan miehen läpi. Muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut. Tämä oli vain yksinkertaisesti tilanne, josta ei pääsisi pois pakenemalla. Siihen ei ollut enää mahdollisuutta.

Ensimmäisen liikkeen teki Enoch. Kun otus tuntui siirtävän huomionsa hetkeksi jonnekin muualle, valkohiuksinen liikahti nopeasti ja yritti iskeä tikarinsa olennon paksuun ihoon. Ei auttanut, joko tikarin terä ei ollut tarpeeksi terävä tai sitten otuksen iho vain oli liian paksu. Sen seurauksena otus nappasi valkohiuksisen ja heitti kauemmaksi. Enochin lysähtäessä maahan, otus oli jo tarttumassa mieheen uudestaan ja viskomassa uudelleen maahan.

Nimi: Anni

24.12.2015 13:39

Mirajane alkoi vain vollottamaan kahta kauheammin Enochin myöntäessä, ettei hän ollut varma Vanin kohtalosta. Jollakin tapaa Mirajane ei voinut kuin olla syyttämättä itseään. Ehkä, jos Mirajanea ei olisi ollut, Enoch olii päässyt nopeammin pakenemaan, eikä Vanin olisi tarvinnut harhauttaa otusta. Ehkä Enoch olisi päässyt pois, jos Mirajanea ei olisi ollut itkemässä ja kertomassa olennolle heidän sijaintiaan.

Samassa puiden välistä ilmestyi se samainen olento. Mirajanen ensimmäinen reaktio oli paeta välittömästi. Se ei tosin mennyt kovin hyvin, sillä Mirajane vain lensi taas naamalleen jalkojen kieltäytyessä toimimasta vertahyytävän kirkaisun saattelemana. Kaatuesdaa tyttö raapaisi jalkansa johonkin terävään (kiveen luultavasti) ja sai siitä ihan mukavan haavan. Mirajane ei osannut enää muutakuin yrittää haukkoa happea ja tuijottaa olentoa kauhunvallassa.

Varmasti se tiesi, ettei Mirajane pääsisi itse pakoon. Varmasti se tiesi, kuinka nopeasti Enoch juoksisi. Varmasti se koki Vanin olleen liian pieni välipalaksi. Varmasti se kävisi ensin Mirajanen kimppuun, sillä tyttö oli helpompi ja varmempi saalis. Mirajane ei voisi tehdä mitään. Ei yhtään mitään. Hänen viimeiseksi muistikuvakseen jäisi olennon veitsenterävät hampaat, sen valtavat kynnet kun se alkaisi raatelemaan pienen keijun kehoa.

Nimi: Allu

24.12.2015 13:24

Enoch hieroi otsaansa ja pohti kovasti. Heidän pitäisi päättää pian, mitä tekisivät. Kun yö laskeutuisi, tulisi myös pimeys. Pimeässä toisaalta pystyisi piiloutumaan, mutta toisaalta taas siellä voisi lymytä vaikka millainen vaara. Eikä täällä ollut ketään muuta kuin he ja metsän otukset. Mitä jos yöaikaan metsä kuhisisi kaikenlaisia metsästäviä otuksia, samanlaisia kuin tuo joka oli tehnyt selvää kylästä? Sellaista otusta Enoch ei haluaisi uudelleen kohdata.

"En tiedä. En tiedä yhtään, se on kyllä sitkeä, mutta tuo oli paljon isompi. Ja varmasti voimakkaampi. Voi vain toivoa, että Vani on kunnossa", Enoch vastasi lopulta Mirajanen kysymykseen. Hän tosiaan toivoi, että Vani oli ok. Ja jos ei, niin ainakin hän myös toivoi, että Vani olisi sitten saanut surmansa mahdollisimman nopeasti. Se vielä puuttuisi, jos hän joutuisi löytämään pikku ystävänsä kitumassa jossain ja pistämään itse lopun otuksen tuskille. Se tekisi kipeää.

Ei mennyt kauaakaan kun metsässä kuului rapinaa ja oksien katkeamista. Enoch hypähti nopeasti jaloilleen ja nappasi pienen tikarin, joka hänellä oli mukana ollut. Se ei kyllä suojaisi ollenkaan, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Rapina loppui hetkeksi, kunnes jostain pomppasi se sama, kylää riepotellut otus paikalle, vihaisesti äännellen.

Nimi: Anni

23.12.2015 20:33

Mirajane vain nyyhkytti. Häntä pelotti, eikä hän ymmärtänyt, mitä oikein oli meneillään. Mikä se otus oli? Miksi se oli kylässä? Miksi se hyökkäsi heidän kimppuunsa? Näihin kysymyksiinhän Mirajane tuskin tulisi saamaan vastausta.

Enochin vihdoin laskiessa Mirajanen omille jaloilleen, tyttö ei edes yrittänyt pysyä pystyssä, vaan rojahti välittömästi polvilleen. Kovasti hän yritti saada itseään kasaan paniikin jäljiltä, mutta pyyhittyjen kyynelien tilalle tuli vain uusia. Kuka olisi arvannut, että yleensä niin pirteäst tytöstä lähtisi niin paljon kyyyneliä. Murajane halusi kotiin. Ei hänen kuulunut olla täällä.

"Kai Vani on kunnossa?" Mirajane sai kysyttyä. Eihän tyttö otusta juuri tuntenut, mutta oli silti yllättävän kiintymyt siihen. Ja kyllä huomasi, että Enoch oli myös.

Nimi: Allu

23.12.2015 15:31

Enoch jatkoi juoksemista niin kauan kuin vain jaksoi. Mirajane ei painanut paljoa, toinen oli itse asiassa todella kevyt, mutta silti mies väsyi hieman helpommin. Pitihän hänen kuitenkin toista kantaa, Mirajanea ei voinut pistää juoksemaan, koska todennäköisesti siitä ei tulisi juurikaan mitään. Enoch pysähtyi lopulta ja oli huojentunut siitä, ettei kuullut mitään ääniä takaanta, jotka viittaisivat sen olennon jahtaavan heitä vieläkin.

Ympärillä oli vain pelkkää metsää, mutta minkäänlaista kunnon piilopaikkaa ei näkynyt. Puut peittivät hyvin taivasta ja muutenkin aurinko varmaan oli alkanut jo laskemaan, ilta oli tekemässä tuloaan. Se vain pahensi tilannetta. Kun ilta tulisi, olisi metsässä entistä pimeämpää. Jos jonkinlaisen nuotion sytyttäisi, mikä olisi se todennäköisyys, että se otus löytäisi heidät taas?

Kovasti miettiessään tilannetta Enoch laski Mirajanen selästään ja istahti sitten lähimmälle sammaleiselle kivelle. He olivat suoraan sanottuna pulassa. Lisäksi Enoch tunsi syyllisyyttä ja samalla kaikkea muutakin. Hän kaipasi Vania, se pikku otus osasi ihmeellisen hyvin aina tarpeen tullen rauhoittaa miestä pelkällä läsnäolollaan.

Nimi: Anni

20.12.2015 22:35

Mirajane sai käännettyä katseensa pois jahtaavasta olennosta vastakun se katosi puiden taakse. Enää tyttö ei tehnyt muutakuin itki Enochin olkaa vasten. Miten tämä oli tähän mennyt? Heidän oli ollut tarkoitus saada apua. Mirajanen oli pitänyt taas päästä lentoon. Sen sijaan he joutuivat pakenemaan henkensä edestä.

Mirajane oli väsynyt ja kaipasi kotiaan. Hän ei voinut enää lentää, hän ei ollut onnistunut löytämään apua, hän oli tuhonnut polvensa ja kämmenensä jatkuvan kaatuilun vuoksi ja nythän jouti myös pelkäämään henkensä puolesta. Ei Mirajane tätä ollut halunnut kotoa lähdettyään. Jos hän olisi tiennyt joutuvansa tähän, ei hän olisi koskaan edes lähtenyt.

Mirajane oli lopenuupunut tähän kaikkeen. Hän vain halusi takaisin kotiin ja elää loppuelmänsä rauhassa kylän suojassa.

Nimi: Allu

20.12.2015 22:18

Enoch vilkaisi nyt ensimmäistä kertaa koko juoksun aikana taakseen ja huomasi Vanin touhut. Totta kai se oli vaikeaa vain jatkaa juoksemista eikä mennä auttamaan ystävää, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Sitä Vanikin varmasti halusi, se ei tavallisesti tehnyt mitään pähkähullua, mutta tilanteen vaatiessa se kyllä puolusti sekä itseään että Enochia. Ja tässähän oli tilanne, jossa tarvittiin suojelua.

Mirajane huomasi näemmä myös Vanin puuhat, mutta takaisin he eivät voisi kääntyä. Elleivät sitten halunneet päästä hengestään. Enoch puri hampaitaan yhteen ja jatkoi juoksemista metsään, päästen vihdoin poikkelehtimaan puiden väleistä eteenpäin.

Metsässä juokseminen oli vaikeaa. Sen Enoch oli tiennyt ennen kuin metsään olivat edes päässeet, mutta minne muuallekaan he voisivat mennä? Jossain vaiheessa takaanta alkoi kuulua taas samoja ääniä, iso olento oli ilmeisesti lähtenyt seuraamaan heitä. Enoch ei voinut muuta kuin toivoa, että Vani oli kunnossa. Hän ei voinut myöskään muuta kuin toivoa, että he selviytyisivät tästä. Jokin piilopaikka pitäisi löytää, mahdollisimman nopeasti.

Nimi: Anni

20.12.2015 22:11

Mirajane ei voinut kuin katsoa, kuinka olento pääsi lähemmäs ja lähemmäs. Hän ei voinut tehdä mitään. Ei yhtään mitään. Mirajane tunsi olevansa vain ylimääräinen taakka Enochin selässä. Mies olisi saattanut päästä pakoon jos Mirajane ei olisi ollut hänen selässään, mutta tyttö ei ollut tarpeeksi rohkea päästääkseen irti.

Samassa Vani ilmestyi kuin tyhjästä ja sai olennon pysäytettyä. Nyt Enochilla ja Mirajanella oli mahdollisuus päästä pakoon, mutta miten olisi Vanin laita? Mahtaisiko peini otus selvitä tästä kohtaamisesta?

"Vani!" Mirajane kiljaisi olennon perään. Ei tyttö halunnut sen kuolevan tai edes loukkaantuvan. Mirajane ei halunnut elää loppuelämäänsä velassa tuolle pienelle urhealle otukselle.
'Älä kuole', Mirajane halusi vielä huutaa, muttei yksinkertaisesti kyennyt enää. Aivan kuin hän olisi taas unohtanut, kuinka puhutaan.

Nimi: Allu

20.12.2015 21:56

Enoch ei osannut vastata. Ei hänellä ollut mitään tietoa, mikä tuo otus oli, mikä sen elämäntehtävä oli tai mistä se oli kotoisin. Se minkä hän tiesi, oli fakta että nyt oli parempi vain paeta, jos henkikulta oli tärkeä. Eikä sekään, että Enochilla oli mukanaan vain pieni tikari, lohduttanut. Sillä ei tuollaisen kuvottavan otuksen kanssa otettaisi mittaa.

Valkohiuksinen ei voinut muuta kuin suunnata lähintä tietä kohti metsää. Hänellä ei ollut mitään hajua, minne tätä tietä pitkin pääsisi, se ei ollut kuitenkaan sama reitti, jota kautta he olivat tulleet. Metsässä he ehkä voisivat piiloutua tuolta otukselta. Tosin, kun Mirajane kirkaisi olennon saavuttavan, Enoch yritti juosta nopeampaa. Adrenaliini virtasi hänen suonissaan, mutta ylimaallisia voimia hänellä ei ollut. Juoksu ei nopeutunut kovinkaan paljoa ja mies alkoi olla varma, etteivät he pääsisi metsän suojaan.

Yllättäen kuitenkin pieni punainen otus ilmestyi kuin tyhjästä ja lensi veristä, ötökkämäistä suurta olentoa päin, raapien kynsillään jahtaavaa otusta. Vanista ei kyllä paljoa apua ollut, olihan se pienen pieni otus verrattuna tuohon järkyttävään petoon, melkeinpä demonimaiseen otukseen, mutta Vanin ärhäkkyys sai otuksen kiinnittämään hetkeksi huomionsa Vaniin. Samalla se pysähtyi ja yritti päästä eroon punaisesta kiusankappaleesta, mutta Vani jatkoi sen ärsyttämistä, yrittäen saada lisäaikaa Enochille ja Mirajanelle.

Nimi: Anni

20.12.2015 21:42

Mirajane ei ehtinyt tajuamaan, mitä hänen ympärillään tapahtui. Yhtäkkiä hän vain oli Enochin reppuselässä ja Enoch juoksi. Mirajane ei ehtinyt estämään itseään kun jo käänsi katseensa taakse ja näki heidän peräänsä lähteneen olennon. Jo hälvennyt kauhun tunne ryöpsähti uudella voimalla vasten kasvoja. Mirajane ei osannut edes kiljua. Mikä. Helvetti. Tuo oli?

"Enoch!? Mikä tuo on?" Mirajane huudahti muistettuaan, kuinka puhutaan. Vieläkään tyttö ei kyennyt kääntämään katsettaan olennosta, joka olisi saattanut olla kaukaa katsottuna ja vähemmän verisenä erittäin majesteettinen. Olento muuten tuntui juoksevan todella nopeasti.

"SE SAAVUTTAA", Mirajane kirkaisi. Nyt hän oli tajunnut tilanteen vakavuuden. Nyt hän oli ymmärtänyt, kuinka lähellä kuolemaa hän oli, ellei jo katsonut sitä silmiin. Edes kyyneleet eivät riittäneet piilottamaan pedon kiiltäviä, pahuutta tihkuvia silmiä. Ei Mirajane halunnut kuolla.

Nimi: Allu

20.12.2015 21:33

Enoch ei enää halunnut mitään muuta kuin päästä mahdollisimman nopeasti pois täältä. Ken tietää mitä kävisi, jos tuo iso peto-olento saisi heidät kiinni. Oliko se tappanut koko kylän? Ainakin se vaikutti olevan tyytyväinen tuhotessaan ruumiita pienimmiksi palasiksi. Ruumita oli paljon, mutta tuntui kuitenkin, että siitä puuttui osa. Asutuksia oli sen verran, ettei varmasti kaikkien asukkaiden ruumiit olleet tuossa. Oliko ne vain ehditty silputa jo? Vai aikoiko tuo otus silputtuaan tehdä enemmänkin aikaansaannoksellaan? Syödä ne? Sitä Enoch ei todellakaan halunnut tietää tai edes nähdä.

Valkohiuksinen meinasi menettää tasapainonsa myös kun Mirajane kompastui taas. Oli lähellä, ettei mieskin olisi lentänyt selälleen maahan, mutta juuri ja juuri hän sai itsensä pysymään pystyssä.
"Meidän on parempi häipyä täältä mahdollisimman nopeasti", Enoch sanoi auttaessaan Mirajanen uudelleen ylös maasta. Hän näki sen, mihin tyttö oli onnistunut kompastumaan, mutta yritti olla ajattelematta asiaa. Nämä mielikuvat jäisivät kummittelemaan vielä pitkään.

Mitään kysymättä tai edes sanomatta Enoch nappasi Mirajanen reppuselkäänsä, toinen ei todennäköisesti pystyisi pakenemaan jaloin. Kompastelisi vain ja siinä vaiheessa tuo otus saisi heidät kiinni. Kun Mirajane oli hyvin kyydissä, Enoch lähti juoksemaan paikalta pois, mutta ikäväkseen kuuli, miten olentokin lähti nopeuttamaan vauhtiaan huomatessaan, että sen uudet leikkikaverit olivat pakenemassa. Hemmetti.

Nimi: Anni

20.12.2015 21:24

Mirajane pysytteli vaitonaisena Enochin takana. Hän kyllä tunsi, kuinka mies jännittyi, muttei osannut reagoida siihen mitenkään. Tyttö vain tuojotti miehen selkää. Olo alkoi tosin olla hivenen parempi kaiken tämän kaaoksen keskelläkin ja Mirajane uskaltautui liikkumaan sen verran, että hankasi silmiään.

Samassa Enoch lähtikin peruuttamaan hitaasti. Mitä? Mirajane vain sitten tyytyi tekemään samoin sen enempää kyselemättä. Se nyt tuntui fiksuimmalta jutulta tähän hätään. Eikä Mirajane edes ollut varma, halusiko ollenkaan nähdä, mitä Enoch näki.

Ja tapansa mukaan Mirajane onnistui taas kompastumaan. Tällä kertaa hän ei tosin sotkeutunut jalkoihinsa. Mirajanen jalka oli osunut jonkinlaiseen pehmeähköön ja kosteaan kappaleeseen, jota tyttö ei halunnut edes vilkaista. Hän ei yksinkertaisesti halunnut tietää, mihin oli kompastunut, vaikka saannoi kyllä jo tietää.

Nimi: Allu

20.12.2015 21:12

Enoch hidasti askeleitaan sen mukaan mitä lähemmäs pääsi aukiota. Verta oli jokapuolella, aivan kuin se kaikki olisi lähtöisin edessä olevalta aukiolta. Parin talon välistä Enoch sujahti ja päästessään pois talojen suojasta, valkohiuksinen tunsi kuinka kylmät väreet kulkivat hänen selässään ja inhotus valtasi koko kropan. Koko aukio oli täynnä enemmän tai vähemmän verisiä ihmisiä, kaikki todennäköisesti kuolleita. Savunhaju oli myös voimakas, osa ruumiskasasta paloi iloisesti ja tuli tuntui leviävän hitaasti. Se, mikä nosti niskakarvat pystyyn, oli olento aukion toisessa päädyssä. Melkein vaikutti siltä, että sen koko elämäntyö oli pistää nämä ihmiskasat silpuksi, ei se muuta tuntunut touhuavan.

Näky oli kuvottava. Kun Enoch vielä vilkaisi tarkemmin ympärilleen, osa kasoista itse asiassa ei ollut edes pelkkä ruumiskasa. Osa oli ihan ihmissilppua. Mitään sanomatta Enoch lähti peruuttamaan ja yritti estää niin, ettei Mirajane näkisi koko tätä kaaosta. Tätä näkyä ei kenenkään pitäisi nähdä.

Valkohiuksinen kirosi hiljaa itsekseen. Miten tällaista oli mahdollista tapahtua? Mitä edes tapahtui? Enoch ei ymmärtänyt. Ei tätä voisi ymmärtää! Ei kukaan. Vähin äänin poistuminen tuntui onnistuvan, siihen saakka kunnes ötökkämäisen ison otuksen silmät osuivat aukion toisessa päässä olevaan Enochiin ja Mirajaneen. Kylmänviileästi se keskeytti touhunsa ja lähti lähestymään uusia uhrejaan, selvästi elävät ihmiset olivat paljon hauskempia kuin kuolleet.

Nimi: Anni

20.12.2015 16:03

Mirajane ei osannut muuta kuin vain takertua kiinni Enochiin kuin hänen henkensä olisi ollut siitä riippuvainen. Samassa Mirajane myös kuuli hevosen kiljaisun ja katsoi itsekin olennon suuntaan vain alkaakseen itse kiljumaan yhtä kauhistuneena. Pelkkä näky sattui. Mirajane oli yleisestikin ottaen läheinen kaiken elollisen kanssa, joten tämä karmiva näky sattui jopa tyttöön itseensä.

Niinpä tyttö ei voinut muutakuin itkeä. Hän ei osannut kuin nyyhkyttää ja roikkua Enochin käsivarressa. Omat jalat olivat lakanneet tottelemasta ja tytön kävely oli nyt aiempaa huterampaa. Mirajane vain itki ja toivoi, että Enoch muuttaisi mielensä ja veisi hänet pois täältä.

Lopulta Mirajane ei enää tiennyt, kuinka monen ihmisen verta hänen jaloillaan oli. Hän ei enää tiennyt itkikö hän, vai oliko hän nyt vaiti. Tyttö oli täysin turta. Hän olisi voinut vaikka astua johonkin terävään ja jatkaa eteenpäin asiaa huomaamatta. Hän näki ainoastaan punaista ja kuuli ainoastaan sydämensä lyönnit korvissaan. Ehkä nekin kohta vaimenisivat.

Nimi: Allu

20.12.2015 15:48

Mirajanen kaaduttua taas Enoch meni auttamaan toista. Hän huomasi samalla, miten toinen alkoi olla pelon vallassa. Valkohiuksista karmi tämä paikka, mutta hän yritti pitää oman pelkonsa kurissa. Jos molemmat alkaisivat toimimaan vain omien vaistojensa varassa, seuraus voisi olla jotain kamalaa. Mutta Enoch silti halusi saada tietää, mitä oli tekeillä. Tämä oli fauflorien kylä, eikö vain? Missä ihmeessä he olivat?

Kimeä ääni kuului uudestaan ja tällä kertaa Enoch tunnisti sen hevosen ääneksi. Samalla myös korviin kantautui kovaa kavioiden kopinaa, eläin oli todennäköisesti tulossa heitä kohti. Enoch käänsi päänsä äänen suuntaan ja hetken päästä vauhkoontunut eläin tulikin näkyviin. Tosin, näky sai Enochin jäätymään paikoilleen. Hevonen oli tulessa, korvista häntään asti aivan liekeissä. Eläin laukkasi kivuissaan eteenpäin, kunnes lopulta kaatui maahan ja jäi siihen makaamaan.

Enoch alkoi huolestua aivan todenteolla. Hän halusi löytää Vanin mahdollisimman nopeasti ja sitten häippästä, täällä oli nyt jokin todella pahasti vialla. Enoch halusi huutaa ja kutsua otusta, mutta hän pelkäsi, että mikä ikinä olikaan täällä aiheuttanut tällaista, olisi vielä paikalla. Hetken huultaan purren ja pitkän mietinnän jälkeen, Enoch lähti kävelemään kohti kylän keskusaukiota. Mitä lähemmäs hän sitä pääsi, sitä enemmän verta alkoi olemaan joka paikassa.

Kerro kaverille