Karma
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Hahmot
James
Eva
Lizzie
Sivuhahmot
Gaint
| Nimi: Anni |
18.08.2015 20:46 |
James puristi kätensä nyrkkiin ja hengitteli syvään. Sattui niin kovaa.
"Tiedän ettei se merkitse mitään, mutta... Olen pahoillani", James sanoi ja vihdoin katsoi taas tytärtään. Hetken päästä James kääntyi kannoillaan ja mateli tiehensä. Pitäisi pakata kaikkea äärimmäisen tarpeaa pikaisesti ja sitten yksinkertaisesti kadota. Ei Lizzien tarvitsisi häntä kovin kauan enää katsella. Niin paljon kuin se sattuikin, James lähtisi yksin. Toivottavasti. |
|
| Nimi: Allu |
17.08.2015 21:49 |
Lizzie käänsi katseensa jossain vaiheessa pois isästään ja yritti itsepäisesti pyyhkiä silloin tällöin silmistä karkaavia kyyneleitä. Hän oli vihainen ja samalla ymmällään. Hän ei vain voinut ymmärtää tätä, ei yhtään mitään. Tässä ei ollut mitään järkeä.
Eva seisoi melkeinpä keskellä tilannetta, katselleen kumpaakin vuoronperään melko toimeettomasti. Hän ei uskaltanut sanoa mitään, hän pelkäsi tilanteen olevan edelleen räjähdysaltis. Nainen yritti kyllä keksiä jotain keinoa, jolla päästäisiin eteenpäin. Se tuntui vain tällä hetkellä mahdottomalta. |
|
| Nimi: Anni |
17.08.2015 21:38 |
James vain tuijotteli jonnekin hieman Lizziestä sivuun ja näykki huuliaan. Miksi tässä piti käydä näin? He olivat eläneet onnellisina rauhassa niin pitkään. Ainakin Lizzie vielä puhui hänelle... Toistaiseksi.
"Sitä minä olen miettinyt lähes 20 vuotta", James vastasi lopulta ja huokaisi. Hän oli vihannut itseään, muttei lopettanut ennenkuin jäi kiinni. Viattomien ihmisten tappaminen tuntui todella pahalta, mutta silti James oli jatkanut. Aivan sairasta... |
|
| Nimi: Allu |
17.08.2015 21:22 |
Lizzie näytti kovin järkyttyneeltä ja hänellä kestikin käsitellä kuulemaansa asiaa mielessään. Hän ei vain voinut uskoa sen olevan totta. Miten se voi olla mahdollista?
Eva puolestaan oli huolissaan tilanteesta, sillä sekä James että Lizzie olivat suoraan sanottuna melkein yhtä pahasti maahan iskettyjä. Nainen ei oikein tiennyt, kumpaa tässä pitäisi enemmän lohduttaa tai kumpi tarvitsee enemmän tukea. Toisaalta, moelmmat tarvitsivat yhtä paljon jotakuta tällä hetkellä. Eva päätti ensin aloittaa Lizziestä ja yrittikin mennä lähemmäs, mutta tyttö vain pudisti päätään ja perääntyi, kädet valmiina työntämään toista pois jos Eva tarpeeksi lähelle tulisi.
"Kuinka sinä saatoit tehdä niin?" Lizzie inahti ja käänsi katseensa Jamesiin. |
|
| Nimi: Anni |
16.08.2015 07:28 |
James ei kyennyt katsomaan Lizzien kasvoja. Sattui liikaa.
"Siksi se tyyppi tuli osoittelemaan aseella ja siksi minun pitää kadota maisemista niin pian kuin mahdollista", James selitti huultaan purren. Nyt Lizzie vihaisi häntä. Lizzie ei tulisi hänen mukaansa ja Eva joutuisi jäämään hänen luokseen. James ei enää näkisi kumpaakaan. |
|
| Nimi: Allu |
13.08.2015 21:32 |
| Lizzie kuunteli hiljaa, melko ilmeettömästi mutta sitten kun James vihdoin kertoi totuuden, tytön kasvoille tuli jonkinlaista ilmettä. Lizzie katsoikin isäänsä epäuskoinen ilme kasvoillaan, silmätkin hieman pyöristyivät sekä järkytyksestä että hämmästyksestä. Tyttö seisoi paikallaan sanomatta tai tekemättä ylipäätään mitään, mitä hän tässä tilanteessa muka voisi?! Hän sai kuulla juuri jotain sellaista, jota ei olisi voinut edes kuvitellakaan henkilöstä, jonka luuli tietävänsä kunnolla. |
|
| Nimi: Anni |
13.08.2015 21:03 |
"Olenko minä paha ihminen kun halusin pitää tämän salassa sinulta?" James sai lopulta kysyttyä. Jollakin tästä piti lähteä liikkeelle. Olisi vain hölmöä ensin ilmoittaa haluavansa kertoa jotain ja jäädä sitten tapittamaan tuppisuuna paikalleen. Sehän olisi vain kuin laastarin vetäisi.
"Lizzie minä-", laastari, se olisi kuin laastari. Kaikista vaikeinta oli alku.
"Minä olen tappanut rahasta." |
|
| Nimi: Allu |
13.08.2015 20:46 |
| Lizzie tuijotti melko tuomitsevaan sävyyn, mutta se ei ollut mikään ihme. Olihan toisella syytäkin olla melko tuomitsevalla asenteella liikkeellä, mutta olisi kiva jos saisi edes toiselle selitettyä asioita. Eva puri hetken aikaa huultaan. Noniin, nyt kun Lizzie on vihdoin päättänyt antaa huomionsa, pitäisi saada toinen vakuuttuneeksi, että hänen olisi parempi kuulla asioiden oikea laita? Jotain nyt ainakin pitäisi tehdä ennenkö asia menisi vain pahemmaksi. |
|
| Nimi: Anni |
12.08.2015 20:55 |
James oli yrittänyt kovasti psyykata itseään kertomaan suoraan kaiken. Ei se helppoa olisi, mutta tämä nyt olisi se yksinkertaisin vaihtoehto. Kuitenkin, kun Lizzie vihdoin katsoi hänen suuntaansa, James huomasi unohtaneensa, kuinka puhutaan. Kuinka hänen pitäisi asia kertoa, missä järjestyksessä? Lizzie vihaisi häntä tämän jälkeen. Ja pelkäisi. Ei James halunnut käydä sitä uudelleen läpi. Pelko Evan silmissä oli ollut tarpeeksi haavoittamaan Jamesia iäksi.
James laski katseensa hiemab alemmas. Oliko hän paha ihminen pysyessään vaiti? Lizziellä oli oikeus tietää, mutta olisiko silti parempi jättää kertomatta? Vai pitäisikö Jamesin ensin viedä pereensä pois ja kertoa Lizzielle vasta sitten, kun tällä ei ollut enää paikkaa, jonne paeta? Tosin sehän olisi nyt ollut silkkaa kidutusta, mutta mitä jos se olisikin paras vaihtoehto? |
|
| Nimi: Allu |
12.08.2015 19:40 |
| Lizzie tuijotti ikkunasta ulos hiljaisena, melkein kuin yrittäen piilottaa tunteensa. Vihainen hän oli, samalla myös peloissaan. Tuttu ja turvallinen ympäristö muuttui hetkessä karmaisevaksi ja oli aivan selvää, että valheiden avulla oli punottu tässä talossa asioita. Jossain vaiheessa Lizzie lopulta huokaisi hiljaa ja vilkaisi oven suuntaan. |
|
| Nimi: Anni |
08.08.2015 21:57 |
James näykki huultaan ja ihmetteli miksei se jo valunut verta. Lizzien hiljaisuus sattui. Todella kovaa. Toisaalta taas James koki ansainneensa sen. Olihan hän pitänyt aika suurta osaa itsestään piilossa omalta tyttäreltään. Samantien olisi voinut ilmoittaa Lizzien olleen adoptoitu ja että James ei rakastanut häntä. Kieltämättä tämä ei nyt oikein sujunut.
"Lizzie kiltti", James yritti vielä kerran. |
|
| Nimi: Allu |
08.08.2015 21:51 |
Eva silitti varovasti Jamesin kättä, toinen oli ihan hermorauniona. Eikä tilannetta auttanut yhtään tapa, jolla Lizzie reagoi. Mykkäkoulu oli ihan ymmärrettävää, mutta se ei kuitenkaan tehnyt mitään hyvää tilanteelle.
"Lizzie, tiedän että olet vihainen ja sinulla on syytäkin olla. Mutta antaisit edes mahdollisuuden selittää, tai edes selventää, mitä on oikein tekeillä", Eva sanoi rauhallisesti. Hän toivoi, että Lizzie vakuuttuisi edes jollakin tasolla. |
|
| Nimi: Anni |
02.08.2015 22:15 |
| James alkoi olla jo epätoivoinen (ihan kuin ei olisi jo ollut) kun Lizziestä ei kuulunut mitään. Mies oli vähällä pompata ja oaeta kun Eva avasi huoneen oven, mutta tyytyi vain vingahtamaan ja tarraamaan naisen käsivarteen. Muuten James ei liikahtanutkaan paikaltaan. Kurkki vain oviaukosta. |
|
| Nimi: Allu |
02.08.2015 22:06 |
| Eva seisoskeli Jamesin vieressä ja katseli pian taas ovea. Lizzie ei vastannut vieläkään mitään. Tyttö varmaan piti jonkinlaista mykkäkoulua, mutta ei se kyllä kovin ihmekään ollut ja noh, olihan Lizziellä syytäkin siihen. Eva odotti vielä jonkin aikaa, mutta kun Lizzie ei edes aikonut vastata mitään, nainen lopulta avasi varovasti huoneen oven ja kurkisti sisään. Ei paras menettelytapa, olisi aivan odotettavaa jos tyttö suuttuisi siitä. Lizzie kuitenkin vain nojasi seinää vasten ja katseli ikkunasta ulos, ignooraten kaiken muun täysin. |
|
| Nimi: Anni |
01.08.2015 21:52 |
James hengitti syvään ja nielaisi kuuluvasti. Kyllä tämä tästä. Mentäisiin vain pikkuhiljaa. Aika korjaa, eikö vain? Eli jos Lizzie nyt kovin kamalasti traumatisoituu... Kun Lizzie traumatisoituu, hän kyllä rauhoittuu lopulta? Vai mitä?
"Lizzie... Minä tuota... Minun pitää lähteä... En voi jäädä tänne... Ja minusta sinä ansaitset tietää miksi", James yritti selvästi epävarmana. Hiljaa hyvä tulee, vai? |
|
| Nimi: Allu |
01.08.2015 21:34 |
| Eva katseli ovea ja mietti, miten kannattaisi lähestyä Lizzietä. Vaikeaa tästä tulisi, mutta oliko kuitenkaan niin mahdotonta? Lizzie ei kuitenkaan vastannut Jamesille, mutta oli mies kyllä melko hiljaisesti aloittanut lauseensa. Lause ilmeisesti jäi kuitenkin kesken. Eva vilkaisi lopulta Jamesia ja yritti rohkaista toista taas kerran katseellaan. Ei pitäisi vielä luovuttaa. |
|
| Nimi: Anni |
31.07.2015 22:39 |
James vain roikkui Evan perässä, pysytteli tämän takana ja kuunteli. Lizzie reagoi lopulta täysin odotetulla tavalla. Hieno homma. Miten tästä nyt pääsisi minnekään?
"Lizzie..." James sanoi, muttei osannut jatkaa. Tiedä sitten kuuliko Lizzie edes häntä. |
|
| Nimi: Allu |
30.07.2015 21:33 |
Eva pysähtyi Lizzien huoneen oven edessä ja vilkaisi Jamesia, yrittäen vielä rohkaista toista. Noniin, nyt tai ei koskaan, kuten jo aiemmin tuli selväksi. Eva käänsi pian katseensa takaisin oveen ja koputti siihen varovasti.
"Lizzie? Lizzie meidän täytyy puhua", Eva aloitti varovasti ja odotti sitten tytön vastausta.
"En halua!" Kuului melko nopeasti vastaus oven toiselta puolelta. Eikä ollut mikään yllätyskään. |
|
| Nimi: Anni |
30.07.2015 19:56 |
| James antoi Evan vetää itseään perässään pahemmin vastustelematta. Lähinnä mies vain kulutti energiansa itsensä psyykkaamiseen. Lizzie ei olisi kovinkaan halukas näkemään häntä, se nyt oli jo selvä. Lizzie myös saattaisi hyödyntää hyökkäys on paras puolustus -strategiaa ja olla äärimmäisen kiukkuinen. Siitä pitäisi selvitä. James hengitti syvään ja yritti pysytellä enemmän tai vähemmän piilossa Evan takana. |
|
| Nimi: Allu |
30.07.2015 03:20 |
| Eva yritti hymyillä rohkaisevasti ja silitti vielä hieman toisen kättä. Sen jälkeen nainen lähti johdattamaan Jamesia kohti portaita ja yläkertaa. Parempi hoitaa tämä asia nyt ennenkö se ehtisi vain suurentua ja muuttua entistä mutkikkaammaksi ja hankalammaksi. |
|
| Nimi: Anni |
29.07.2015 21:37 |
James vingahti epämääräisesti Evan tarttuessa hänen käteensä. No kai se nyt oli sitten pakko tehdä tämä. Toivottavasti Lizzie ei nyt ihan kamalasti alkaisi rähjäämään.
"Selvä", James sanoi ja nousi ylös. |
|
| Nimi: Allu |
29.07.2015 21:03 |
Eva nyökkäsi lopulta ja katseli taas Jamesia.
"Parempi nyt tai ei koskaan", nainen vastasi ja nousi lopulta ylös sohvalta. Punapää vilkaisi portaiden suuntaan ja sitten taas Jamesia. Hetken päästä Eva otti miehen kädestä kiinni ja yritti rohkaista toista. |
|
| Nimi: Anni |
29.07.2015 20:55 |
James näykki huultaan hetken aikaa ja piti silmiään kiinni.
"Nyt hetikö?" mies vingahti. Eva saisi repiä hänet irti sohvasta ja raahata perässään Lizzien luo, niin peloissaan mies oli. Itse hän ei tähän kykenisi. Ei heti, ei kohta, eikä välttämättä ikinä. Oli siis hyvä, että Eva sattui olemaan siinä vierellä. |
|
| Nimi: Allu |
29.07.2015 20:39 |
| Eva hymyili varovasti ja silitti vielä miehen hiuksia. Kyllä he yhdessä tästäkin selviäisivät, olivathan he yhdessä käyneet läpi vaikka mitä ongelmia ja pulmia. Eikös? Toivottavasti, tämä kyllä kieltämättä tulisi olemaan yksi pelottavimmista. Lizzien viha oli yksi pahimmista asioista, mikä satuttaisi aivan varmasti. |
|
| Nimi: Anni |
28.07.2015 22:38 |
James sulki silmänsä Evan suukotellessa hänen hiuksiaan ja mietti. Vai että yhdessä?
"Okei", James sanahti hiljaa ja painoi myös suukon Evan hiuksiin. Eva pitäisi huolen, että James ei pakenisi raivosi Lizzie miten kovaa tahansa. |
|
|
|