Karma
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Hahmot
James
Eva
Lizzie
Sivuhahmot
Gaint
| Nimi: Allu |
02.02.2016 18:10 |
| Mökin näkeminen toi vanhat muistot mieleen väkisinkin. Siitä oli vuosia, kun viimeksi täällä oltiin oltu, mutta ikävä kyllä taas piti palata samaan mökkiin piilottelemaan. Se tuntui olevan melko hyvin piilossa. Tosin, se näytti entistä autiommalta kuin mitä se viimeksi oli ollut. Tai sitten vain Evan muistikuvat olivat sen verran hämärtyneet, että hän vain kuvitteli sen näyttävän enemmän autiolta. |
|
| Nimi: Anni |
30.01.2016 22:11 |
James yritti olla välittämättä seuraajasta, mutta se osoittautuikin hankalaksi kun auto seurasi heitä tauotta. Välillä James yritti karistaa takaa-ajajia kannoiltaan, mutta luovutti nopeasti. Pirun tiukkaan olivat perässä. Lopulta James ajoi pois tieltä ja suunnisti eräälle metsätielle. Musta auto jäi jälkeen, mutta James oli varma, että se vielä seurasi.
Metsässä lähes iltaan asti ajettuaan kolmikko saapui pienelle mökille, jossa James oli Evan kanssa joskus aiemminkin piilotellut. Hän oli toivonut, ettei tänne tarvitsisi enää palata. Moottorin sammutettuaan James pysähtyi hankaamaan silmiään lopen uupuneena. |
|
| Nimi: Allu |
28.01.2016 03:10 |
| Eva oli myös pannut merkille heitä seuraavan auton. Tilanne tuntui todella ahdistavalta ja Jamesin sanat eivät myöskään helpottaneet tunnelmaa. Mitähän tästä seuraisi? Voisiko se olla enää yhtään pahempaa kuin tämänhetkinen tilanne? |
|
| Nimi: Anni |
27.01.2016 21:16 |
James yritti vain keskittyä ajamiseen ja siihen, ettei ajaisi herättäisi enempää huomiota ajamalla hurjasti ylinopeutta. Jokin tosin jäyti takaraivossa jostain syystä. Gaint oli jäänyt jälkeen, joten siitä ei pitäisi johtua... Valkohiuksinen näytti suht ylivoimaiselta siinä tilanteessa. James vilkaisi tausta peiliä ja huomasi takanaan vähän matkan päässä mustan, kalliin auton. Auton ratissa istui mielenkiintoisella tavalla pukeutunut henkilö. Hänen päässään oli hattu, takin kaulus nousi nenälle asti ja silmiennedessä oli pyöreät mustat lasit. Pelkääjän paikalla istuneella oli sininen tukka sekä tupakka ikkunasta ulos ojennetussa kädessä. Kaksikon välissä takapenkillä näkyi kolmas hahmo, jonka valkoiset hiukset hohtivat kuin majakka sumussa.
"En pidä tästä", James sanahti. Voisiko seuraajiin luottaa? Toki valkohiuksinen yksilö oli heidät juuri pelastanut. Tiedä sitten, mitä suunnittelivat. |
|
| Nimi: Allu |
25.01.2016 03:10 |
| Lizzie tunsi olonsa ehkä hieman turvallisemmaksi päästessään autoon, mutta Eva ei ollut yhtä sinisilmäinen. Jotenkin se, että oli ennenkin joutunut olemaan karkumatkalla, oli opettanut olemaan luottamatta mihinkään. Nainen tarkkailikin välillä sivupeilistä takana kulkevia autoja. |
|
| Nimi: Anni |
24.01.2016 21:21 |
James paimensi Evan ja Lizzien autolle ja hyppäsi itse sen rattiin. Valkohiuksinen oli saanut väännettyä aseen Gaintin kädestä ja näytti huolestuttavan paljon siltä, että tiesi, mitä oli tekemässä. Joko mies oli hullu tai Jamesin olisi alettava pelkäämään jotain pahempaa.
Asiaa enempää ajattelematta James kiepautti auton ympäri ja lähti ajamaan. Mies ei yhtään huomannut mustaa autoa, joka poimi valkohiuksisen ja Gaintin kyytiinsä, lähtien sitten seuraamaan vähän matkan päästä. |
|
| Nimi: Allu |
23.01.2016 21:58 |
| Eva oli aivan peloissaan, samoin Lizzie. Aika tuntui pysähtyneen, oliko tässä enää toivoa jäljellä? Lopulta kuitenkin joku rohkea sielu onnistui iskemään Gaintin maahan, antaen näin tilaisuuden kaikille muille paeta. Ennenkö Eva ehti edes ajatella sen enempää, James oli kiskaissut hänet ylös ja ohjannut menemään ovelle. Sinne mennessään nainen vilkaisi taakseen ja helpottui siitä, että James teki saman myös Lizzielle. Hyvä, päästäisiin pois täältä. |
|
| Nimi: Anni |
14.01.2016 21:22 |
James ei ehtinyt edes tajuta asiaa kunnolla, kun jo eräs valkohiuksinen nuori mies loikkasi pöydälle ja sitä kautta ulos särkyneestä ikkunasta. Taisiis... Taisi loikata jalat edellä ja itse tehdä rikkinäiseen lasiin tarpeeksi suuren reiän. Valkohiuksinen iski Gaintin yllättävän kevyesti maahan, väänsi aseen miehen kädestä ja painoi sen Gaintin ohimoa vasten.
"Menkää! Minä pidättelen häntä!" mies huusi kevyellä murteella, jota James ei osannut nimetä. James kiskaisi Evan ylös, ohjasi tämän ovelle päin ja teki sitten saman Lizzielle sen enempää ajattelematta. Pitäisi häipyä nyt kun vielä kykeni. |
|
| Nimi: Allu |
14.01.2016 13:52 |
| Eva ei meinannut ensin ymmärtää, mitä tapahtui, mutta lopulta jonkinlainen kuva alkoi hahmottua hänen mieleensä. Tilannetta ei tosin auttanut se, että paikan asiakkaat menivät paniikkiin ja hysteerisiksi. Ei voi olla totta, miten tuo mies oli tänne päätynyt? Oliko hän seurannut heitä? Miten? |
|
| Nimi: Anni |
12.01.2016 20:37 |
James tyytyi vain nyökkäämään. Varmasti Eva jossain vaiheessa hermostuisi jos mies alkoi pahemmin protestoimaan. Toisekseen ei varmastikaan olisi kovin viisasta ajaa itse tässä mielentilassa vaikkei matkaa enää kovin paljon ollutkaan.
Samassa James huomasi tutun hahmon kuppilan ulkopuolella ase kädessään.
"Ei helvetti", mies ehti sanomaan ennenkuin sukelsi alas. Gaintin ampuma luoti särki ikkunan ja suhahti siitä kohtaa, jossa Jamesin pää oli juuri ollut. Miten helvetissä Gaint oli löytänyt heidät?! |
|
| Nimi: Allu |
12.01.2016 02:52 |
Eva oli onnistunut saamaan Lizzien ainakin hieman jutustelemaan, vaikka tyttö pysyikin hiljaisena suurimman osan ajasta. Nainen oli kuitenkin tyytyväinen siihen vähäänkin, jonka sai toisesta irti. Eiköhän tyttö jossain vaiheessa puhuisi, ainakin toivottavasti. Pian kuitenkin niin Lizzien kuin Evankin huomio keskittyi Jamesiin, joka oli tullut kuppilan puolelle. Oli näemmä aika jatkaa matkaa.
"Haluatko levätä hieman? Voin jatkaa ajamista siinä tapauksessa", Eva kysyi samalla kun nousi ylös. |
|
| Nimi: Anni |
07.01.2016 21:31 |
| James tuli siihen tulokseen, ettei nähnyt Evaa eikä Lizzietä autosta käsin, joten hän sammutti moottorin ja asteli kuppilan puolelle etsimään. Se taktiikka toimikin paljon paremmin ja mies tassutteli kaksikon luo katsomaan, oliko heillä mitään kovin pahasti kesken. |
|
| Nimi: Allu |
07.01.2016 15:33 |
| Sillä aikaa kun James hoiti autoasioita, Eva oli päättänyt viedä Lizzien kuppilaan syömään jonkinlaista aamiaista. Pitivät kuitenkin mahdollisimman matalaa profiilia, ei pitäisi herättää huomiota. Lizzie tuntui edelleen kovin etäiseltä ja myös hiljaiselta, mutta Eva yritti parhaansa mukaan ymmärtää ja antaa toiselle omaa tilaa ja aikaa. |
|
| Nimi: Anni |
07.01.2016 14:52 |
| James lupasi palata pian ja ajoi autokaupan pihaan. Hän tassutteli sitten sisälle asiaa hoitamaan. James ilmoitti asiansa paikan ylläpitäjälle ja asia lähti etenemään. Vähän reilua tuntia myöhemmin James sai uuden auton. Hän sitten ajoi taas kuppilan pihaan ja tähyili Evaa ja Lizzietä ikkunasta. |
|
| Nimi: Allu |
06.01.2016 22:35 |
| Eva nyökkäsi ja katsoi sitten Jamesia. Toisella taisi olla jonkinlainen suunnitelma jo. Ja jos ei ollut, niin ainakin mies osasi ajatella sen verran, mitä kannattaisi tehdä seuraavaksi. |
|
| Nimi: Anni |
03.01.2016 20:35 |
James ajeli useamman tunnin kunnes bongasi vihdoin sen autokaupan, jota oli etsinyt. Ilmoitti sitten, että auto piti vaihtaa ja ajoi viereisen kuppilan pihaan.
"Odotatteko vaikka täällä sen aikaa?" James kysäisi. Autonvaihdossa saattaisi kestää hetki. |
|
| Nimi: Allu |
03.01.2016 14:44 |
| Eva vilkuili välillä Jamesia ja hymyili hieman miehen tarttuessa hänen käteensä. Jossain vaiheessa nainen vilkaisi Lizzietä, joka vain katseli takapenkillä maisemia ja pysyi sanattomana. Kyllä tyttö jossain vaiheessa alkaisi puhua, eikö? Toivottavasti. |
|
| Nimi: Anni |
02.01.2016 22:41 |
James hymähti jollaikin tapaa kiitollisena, tarttui Evan käteen ja käänsi katseensa takaisin tiehen.
"Takapenkillä on vähän jotain syötävää jos kiinnostaa", mies ilmoitti vielä. Jätti kuitenkin mainitsematta, että hänellä itsellään ei ainakaan ollut ollut aamulla nälkä. Eikä kyllä ollut vieläkään jos totta puhutaan. |
|
| Nimi: Allu |
02.01.2016 04:36 |
Eva käänsi katseensa Jamesiin ja pudisti päätään.
"Ei se haittaa. Tiedän kyllä", nainen vastasi ja silitti nopeasti miehen kättä. Kyllä hän ymmärsi ja tiesi myös. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli tällä tavalla luikkimassa karkuun Jamesin kanssa. |
|
| Nimi: Anni |
26.12.2015 20:23 |
James ajoi jonkin aikaa täysin hiljaa kunnes sitten huokaisi ja vilkaisi Evaa.
"Anteeksi", mies sanoi, "en vain halua ajatella." Ei James tahallaan ollut niin tyly. Asiat vain tapahtuivat niin nopeasti, ettei mies tahtonut pysyä perässä. |
|
| Nimi: Allu |
26.12.2015 19:53 |
| Eva katsoi Jamesia vielä hetken aikaa, kunnes sitten vain nyökkäsi itsekseen ja tyytyi istumaan pelkääjän paikalla. Selvä, asia tuli selväksi. |
|
| Nimi: Anni |
26.12.2015 15:56 |
| James tyytyi vain hymähtämään kevyesti ennenkuin lähti ajamaan. Hän oli keksinyt paikan, jonne he voisivat mennä. Matkalla oli vielä eräs autokauppa, jossa voisi vaihtaa auton toiseksi. Pitäisi päästä nyt sinne niin pian kuin vain mahdollista. |
|
| Nimi: Allu |
26.12.2015 15:07 |
| Autolle päästessään Lizzie meni mitään sanomatta takapenkille ja alkoi sitten katsella ikkunasta ulos. Eva istahti pelkääjän paikalle ja kysyi, halusiko James varmasti ajaa. Nainen voisi kyllä, jos James ei haluaisi. |
|
| Nimi: Anni |
26.12.2015 15:05 |
| James taputteli rattia siinä odotellessaan ja tunsi olonsa helpottuneemmaksi Lizzien suostuttua tulemaan mukaan. Miehen ei varmaankaan ollut turvallista ajaa tällä hetkellä, muttei häntä huvittanut siirtyä pelkääjän paikallekaan. Ajaessa piti keskittyä ja omat ajatukset jäivät taka-alalle. |
|
| Nimi: Allu |
26.12.2015 14:31 |
| Eva yritti vielä lempeästi jutella Lizzielle. Tosin, ilmeisesti huomion määrä, joka oli kerääntynyt sekä siitä tullut paine sai Lizzien lopulta romahtamaan niin, että tyttö suostui taas mukaan. Sääliksi toista kävi, mutta minkäs sille voi. Eva sitten vilkaisi ympärilleen ja auton bongattua lähti kävelemään sitä kohti tytön kanssa. |
|
|
|