Secrets
Candy on onnellisesti naimisissa miehensä kanssa. Kunnes tapaa erään toisen.
Hahmot
Catheline
Aiden
Sivuhahmot
Tomas
Trisha
Andrey
| Nimi: Allu |
15.02.2016 19:06 |
| Aidenin jätettyä Candy rauhaan, tämä sai vihdoinkin vaatteet päälleen. Tomasin kanssa jutteleminen ja asioista puhuminen houkutteli, Cathelinella oli pari valittua sanaa ainakin mielessään. Kuitenkin se myös hieman pelotti ajatuksena. Olisiko Tomas vielä vihainen? Vai suuttuisiko mies entisestään? Tomas ei ollut kovinkaan mukava vihaisena, mutta ei tämäkään ollut mitään ihanaa kohtelua. Kuka nyt haluaisi tuntea olevansa vain ilmaa? Tuskinpa kukaan. |
|
| Nimi: Anni |
14.02.2016 21:09 |
| Aiden hymyili hieman ja painoi vielä yhden kevyen suukon naisen olalle. Mies siirtyi sitten istumaan sängylleen siksi aikaa kun Candy laittoi vaatteitaan päälle. Jollakin tapaa hän oli helpottunut, mutta toisaalta taas surullinen. Candy puhuisi miehelleen, mikä olisi hyvä. Ehkä he saisivat asiat sovittua, mikä olisi myös hyvä. Ainoa juttu, joka oli paha, oli ettei Aiden itse sopinut tähän yhtälöön. |
|
| Nimi: Allu |
11.02.2016 20:12 |
Tosiaankin Tomasin maininta latisti hieman tunnelmaa, mutta ei sitäkään asiaa voisi pakoilla ikuisesti. Tästä ongelmatilanteesta olisi päästävä jatkamaan johonkin suuntaan, ei tekisi hyvää jäädä junnaamaan. Sitä paitsi ajallaan kaikki varmasti vielä paljastuisi, halusi sitä tai ei. Catheline ei voinut muuta kuin huokaista ja sitten nyökätä.
"Yritän jutella hänen kanssaan vielä. Mahdollisimman nopeasti, mutta tänään en välttämättä vielä ehdi", Candy lupasi. Ei tässä muukaan auttaisi, olisi parempi jutella Tomasin kanssa. Sitä paitsi Aidenin eiliset sanat olivat vielä hyvin mielessä. Tomas ei tuntunut arvostavan Candya niin paljoa, vaikka sen myöntäminen tekikin hieman kipeää. |
|
| Nimi: Anni |
09.02.2016 21:53 |
Aiden painoi päänsä Candyn olalle ja sulki silmänsä. Candy tuoksui jotenkin todella hyvälle. Kuinkakohan häiriintynyttä olisi ottaa naisen lainaama paita unikaveriksi?
"Lupaathan, että ainakin yrität vielä puhua miehellesi?" Aiden kysäisi ja kallisti päätään siten, että näki Candyn kasvot. Jotenkin tuntui kurjaöta nostaa asia taas esille, mutta minkäs teet? |
|
| Nimi: Allu |
05.02.2016 18:22 |
| Catheline tunsi kyllä Aidenin tuijotuksen, mutta ei sen koommin siitä välittänyt. Nainen kyllä säpsähti hieman siinä vaiheessa, kun Aiden yllättäen ilmestyi hänen taakseensa. Mokoma... vaikka Candy pitikin kovasti siitä, miten toinen häntä osasi hellyyttävästi huomioida. |
|
| Nimi: Anni |
04.02.2016 20:49 |
Aiden vain naurahti ja kuvitteli Candyn hotellin vastaanottoaulassa kuuntelemassa asiakkaan valitusta, pysyen kuitenkin itse täysin rauhallisena ja määrätietoisena. Mielikuva oli yllättävän... Seksikäs...
Makuuhuoneen puolella Aiden ei edes yrittänyt salata sitä faktaa, että vain katseli kuinka Candy riisui ei-niin-imartelevan t-paidan päältään. Hetken naisen paljasta selkää katseltuaan Aiden siirtyi tämän taakse, asetti kätensä Candyn kapealle vyötärölle ja painoi kevyen suukon naisen olalle. |
|
| Nimi: Allu |
02.02.2016 18:06 |
Candy nauroi myös ja pudisti sitten päätään.
"En kai nyt sentään ihan sitä tee. Mutta jos he aikovat alalle, heidän on parempi tottua siihen, että yllättävän monet rähisijät kuvittelevat maailman pyörivän napojensa ympärillä. Yritä siinä sitten takoa järkeä heidän päähänsä ja saamaan heidät tajuamaan asian oikeaa laitaa, kun he väkisin vain ajattelevat olevansa se ylin tahto", Catheline kertoi Aidenille. Niin, hänen työnsä huonot puolet olivat suurimmaksi osaksi rähisevät ja negatiivisella asenteella varustetut asiakkaat, mutta muuten työssä ei ollut muuta vikaa. Kun vihdoin oltiin taas Aidenin makuuhuoneessa, Candy alkoi vaihtamaan vaatteitaan. |
|
| Nimi: Anni |
30.01.2016 22:07 |
Aiden nyökkäili. Ihan järkevä vastaus. Ja sitäpaitsi, tekihän mies itsekin töitä lähes jokaisen vapaan minuuttinsa. Taisi muuten olla sukuvika. Kolmikon äitikin oli kovin urakeskeinen.
"Heität uudet tyypin bussin alle. Karua", Aiden naurahti ja talutti Candya yläkertaan. Eihän naista nyt voimut puolialastomana päästää ihmistenilmoille, vaikka Aidenista näky oli varsin miellyttävä. Yläkerrassa Aiden johdatti Candyn omaan makuuhuoneeseensa vaatteiden vaihtoon. |
|
| Nimi: Allu |
28.01.2016 03:08 |
| "Se vähän riippuu millaisesta työjaksosta on kyse. Yleensä saan viikonloput vapaiksi, mutta ainakin sesonkiaikoihin kun suurin vilinä ja hälinä on, tarvitaan kaikkia mahdollisia työläisiä. Tosin, tällä hetkellä enemmänkin kyse on siitä, että meille on tulossa pari harjoittelijaa ja siksi tarvitaan myös vähän kokeneempia ohjaamaan heitä ja auttamaan tarpeen tullen. Se on oikeastaan ihan mukavaa vaihtelua ja vaikka viikonloppuisin joutuukin töihin menemään, viikolla sitten on jokunen vapaapäivä korvaukseksi. En osaa sanoa kauanko tämä järjestely kestää, mutta en oikeastaan keksi mitään valittamista. Ei tarvitse kohdata yksin niitä ärhäkämpiä asiakkaita ja pääsee tutustumaan mahdollisesti uusiin työkavereihin", Candy selitti ja hymyili. Hän piti uusista ihmisistä, he toivat aina uutta ilmapiiriä työpaikalle. Joskus myös heistä sai jopa hyviä uusia ystäviä. |
|
| Nimi: Anni |
27.01.2016 21:10 |
Aiden asetti työnsä leikkuupöydälle ja nousi itsekin ylös.
"Teet töitä viikonloppuisinkin? Vai saatko viikolla päiviä vapaaksi?" Aiden uteli samalla hartioitaan pyöritellen. Hyvähän se oli välillä vähän jumpata, ettei menisi jumiin ja tulisi kipeäksi. |
|
| Nimi: Allu |
25.01.2016 03:08 |
Catheline katseli vielä jonkin aikaa Aidenin ja Trishan työskentelyä, kunnes lopulta tuli siihen tulokseen, että hänen pitäisi pian lähteä.
"Minun varmaan pitäisi alkaa pian lähtemään, oma työni kutsuu myös ja kotona pitäisi poiketa", nainen ilmoitti ja nousi tuolilta ylös. Pitäisi käydä hakemassa laukku Aidenin huoneesta ja samalla myös vaihtaa oma paita päälle. Tosin, ehkä hän ottaisi Aidenilta lainaaman paidan kuitenkin mukaan ja pesisi sen, kiitokseksi siitä, että sai lainatakin sitä yön yli. |
|
| Nimi: Anni |
24.01.2016 21:17 |
| Aiden oli puuhannut tauotta mekon kanssa ja vihdoin päässyt ompelemaan sitä. Tai ainakin ompelemaan ensimmäisen sovituksen kannalta tärkeimpiä kohtia. Nyt vain oli toivottava, että mekko sopisi. Trisha puolestaan teki vähintään kolmea asiaa samaan aikaan. Hän siivosi, ompeli, piirsi ja siivosi vähän lisää. Ihme olisi jos nainen ei kohta väsähtäisi. |
|
| Nimi: Allu |
23.01.2016 21:55 |
| Catheline seurasi sivusta Trishan ja Aidenin työskentelyä, kunnes jossain vaiheessa nainen havahtui ihan täysin taas maanpinnalle. Mitähän kello mahtoi olla? Hänen pitäisi varmaan alkaa kohtapuoliin lähteä, että kerkeisi vielä itsekin menemään töihin. Ja kotonakin pitäisi käydä, siitä ei päässyt yli eikä ali. |
|
| Nimi: Anni |
14.01.2016 21:18 |
Aiden naurahti kevyesti ja nappasi plydäktä uuden kangaspalan, josta alkoi väsäämään mekolle loppuhelmaa. Kohtapuoliin sitä voisi päästä jo ompelemaan.
"En minä tätä välttämättä upeaksi sanoisi", mies tokaisi. Trisha raahasi löytämänsä jakun pöydälle ja alkoi ompelemaan siihen nappeja. Sen kun saisi tehtyä, niin olisi yksi juttu valmiina. |
|
| Nimi: Allu |
14.01.2016 13:51 |
Catheline hymyili ja katseli Aidenin ja Trishan työskentelyä kiinnostuneena. Kaksikon touhuja seuratessaan Candy ei voinut muuta kuin ihastella ja päättää samalla, että hän haluisi ainakin joskus jonkin vaatekappaleen, jonka Aiden on tehnyt nimenomaan häntä varten! Jokin mekko voisi olla kiva, Candy piti mekoista kovasti.
"En ollenkaan, on itseasiassa mielenkiintoista seurata, miten työsi etenee ja upea luomus alkaa kasautua pikkuhiljaa", Candy vastasi Aidenille ja hymyili taas. |
|
| Nimi: Anni |
12.01.2016 20:33 |
"Missä on se jakku?" Trisha kysäisi jossain vaiheessa. Aiden pysähtyi miettimään. Hyvä kysymys.
"Ettei olisi rautojen luona?" Aidenilla ei todellisuudessa ollut hajuakaan. Olisi paha juttu jos jakku olisi hävinnyt.
"Sano jos alat kyllästymään", Aiden hihkaisi Candylle Trishan siirryttyä etäämmälle jakun perässä. Samalla mies astui metrin pari kauemmas nukesta ja silmäili mekkoa, jossa oli nyt puolikas helma. |
|
| Nimi: Allu |
12.01.2016 02:48 |
| Catheline istahti pian tuolille, jonka Aiden oli ilmeisesti häntä varten siihen siirtänyt. Sen jälkeen nainen seurasi kiinnostuneena, mitä Aiden sekä Trisha puuhasivat. Melkein hänen itsensäkin alkoi tehdä mieli alkaa touhuamaan. Tehdä jotain luovaa. Nainen tyytyi kuitenkin seuraamaan sivusta sisarusten työskentelyä ja siinä samalla ihailemaan. Huomasi kyllä, että tuo ammatti oli molempien kutsumusjuttu. |
|
| Nimi: Anni |
07.01.2016 21:29 |
| Aiden laski sakset, neulat ja mittanauhan pöydälle ja kiskaisi sivummalta Candylle tuolin. Mies keskittyi sitten itse asettelemaan kangasta nuken päälle. Hän oli tekemässä häämekkoa eräälle uusiin naimisiin menevälle naiselle. Naisen lapsi tarvitsi myös mekon, mutta Trisha oli luvannut hoitaa sen. Aiden oli päättänyt tehdä mekosta kokeiluversion muotoilemalla, eli asettelemalla kankaan nuken päälle ja sen jälkeen valmistamalla sen. Asiakas kun ei ollut täysin varma siitä, mitä oli mekoltaan halunnut. Aika pian Trisha ilmestyi perästä ja laitettuaan silityslaitteen päälle, alkoi käymään läpi kesken eräisiä töitä. Tuntuivat kasaantuvan nyt aika pahasti. |
|
| Nimi: Allu |
07.01.2016 15:31 |
| Candy seurasi Aidenia alakertaan ja sitten takahuoneeseen. Nainen katseli hieman ympärilleen uteliaana, ehkä myös vähän innoissaan siitäkin, että pääsisi näkemään Aidenin työntouhussa. Samalla todistaisi sen, miten toinen pystyisi sekä höpisemään hänen kanssaan että myös tekemään töitään. Ompelussakin piti kuitenkin olla sen verran tarkka. |
|
| Nimi: Anni |
07.01.2016 14:49 |
| Aiden hymyili ja pysytteli Candyn lähellä hetken aikaa. Mies näykkäisi sitten huultaan ennenkuin peräätyi, otti naista kädestä kiinni ja talutti alakertaan ja siitä vielä takahuoneeseen, jossa oli erinäisiä koneita ja keskeneräisiä vaatteita. Suurella pöydällä huoneen keskellä oli leikkaamista odottava kangas. Nurkassa oli muutama muotoilunukke, yhden päällä oli kangasta epämääräisesti aseteltuna muistuttamaan mekkoa. Aiden käveli tämän kyseisen nuken luo, siirsi sen lähemmäs pöytää ja lähti keräämään tarvitsemiaan välineitä. |
|
| Nimi: Allu |
06.01.2016 22:33 |
Catheline katseli Aidenia ja tunsi jossain vaiheessa pienen punan kohoavan kasvoilleen. Tosin, hetken päästä hänen kasvoilleen levisi hymy ja nainen kallisti hieman päätään saatuaan suukon toiselta.
"Mikäs siinä, ei minulla ole mikään kiire vielä lähteä", nainen vastasi. Ei hänen vielä tarvinnut kiiruhtaa kotiin tai töihin, joten kyllä hän ainakin jonkin aikaa voisi pitää Aidenille seuraa. |
|
| Nimi: Anni |
03.01.2016 20:32 |
Aiden tapitti takaisin ja virnisti. Jutella toki pitäisi, mutta ei ehkä tänään. Mies astui lähemmäs naista.
"Voinee odottaa vielä", Aiden sanoi ja painoi kevyen suukon Candyn poskelle. Hänen täytyisi varmaan raahautua alakertaan töitä tekemään, jotta saisi rentoutua illalla.
"Minulla on vähän tekemistä, mutta voit hengailla alakerrassa seurana jos haluat", mies kertoi. |
|
| Nimi: Allu |
03.01.2016 14:39 |
Catheline tapitti Aidenia ja nyökkäsi vastaukseksi.
"Olen samaa mieltä", nainen totesi hetken päästä. Niin, tästä pitäisi jutella ja selvittää vähän asioita yhdessä. Ei olisi kiva mennä lukkoon uudestaan tällaisissa tilanteissa. Se olisi entistä epäilyttävämpää. |
|
| Nimi: Anni |
02.01.2016 22:36 |
Aiden katseli ovelle päin hetken aikaa kunnes sitten käänsi katseensa Candyyn. TJ oli tuonut esille tärkeän pointin.
"Luulen, että meidän täytyy jutella tästä jossain vaiheessa", mies sanahti sitten yllättävän vakavana. Pakkohan se oli myöntää, että vaikka kaksikon välillä nyt selvästi tuntui jotain olevan, oli heidän... Suhteensa todella typerä loppujen lopuksi. Jollain tapaa jopa väärin. Siltikin Aiden toivoi, ettei tämä, mikä ikinä nyt olikaan, jäisi tähän. |
|
| Nimi: Allu |
02.01.2016 04:35 |
| Catheline jäi tapittamaan kaksikon perään aikalailla sanattomana. Mitäpä tähän nyt sanoisi? Sitä paitsi hän kyllä edelleen vähän mietti, miten hänen ja Aidenin suhdetta voisi kuvailla. Salasuhde? Se kuulosti melko ilkeältä. Hetken pohdittuaan vaaleahiuksinen joi kuppinsa tyhjäksi ja vilkaisi Aidenia. |
|
|
|