Obedience
Hahmot
Renata
Bhaltair
Sivuhahmot
Kuningas
Liam
Shen
Chao Wong
Zahra
Neena
Jørgen
| Nimi: Anni |
03.09.2015 17:56 |
Bhaltair tarkkaili Renataa jonkin aikaa ennenkuin sulki taas silmänsä. Samantien tämän jälkeen lääkintämies ilmestyi paikalle mukanaan aamupalan lisäksi erinäköisiä sekoituksia. Lääkkeitä?
"Nyt olen huolissani", Bhaltair kommentoi. |
|
| Nimi: Allu |
03.09.2015 03:58 |
| Renata nukkui niin sikeästi, ettei havahtunut ollenkaan hereille, kun Bhaltair siirsi häntä hieman. Yhtä tyytyväisenä prinsessa nukkui, olihan hän ollut melko väsynyt kaiken tuon jälkeen, mitä tässä nyt oli lyhyen ajan sisällä tapahtunut. |
|
| Nimi: Anni |
01.09.2015 20:12 |
| Bhaltair hankasi kasvojaan unen pöppörössä ja vilkaisi yöpöytää vasten nukkuvaa Renataa. Voi että. Tyttö oli varsin suloinen. Muistutti vähän Bhaltairin omaa tytärtä, Neenaa. Bhaltair kampesi itsensä varovasti istumaan (sattui vähemmän kuin yöllä) ja siirsi Renatan oikein varovasti nukkumaan sängyä vasten. Mukavampi se niin olisi. Mies asettui sitten takaisin makuulle ja haukotteli pitkään. |
|
| Nimi: Allu |
01.09.2015 04:39 |
| Renata palasi takaisin istumaan sängyn vierellä olevaan tuoliin ja jonkin ajan kuluttua hänkin nukahti, osittain istuen tuolilla ja osittain nojaten yöpöytää vasten. Taisi häntä väsyttää enemmän kuin oli olettanut. |
|
| Nimi: Anni |
31.08.2015 20:40 |
Bhaltair sammui välittömästi suljettuaan silmänsä. Onnekseen mies sai vihdoin nukkua ilman häiritseviä painajaisia. Itseasiassa mies ei nähnyt unia ollenkaan.
Kuitenkaan lopulta herättyään Bhaltair ei tuntenut olevansa kovinkaan levännyt. Hän ei edes osannut sanoa nukkuiko viisitoista minuuttia vai viisi tuntia. |
|
| Nimi: Allu |
31.08.2015 04:58 |
| Renata nyökkäsi vastaukseksi kun toinen vihdoin pääsi takaisin sänkyyn nukkumaan. Ruskeahiuksinen katselikin sitten sarvipäätä hetken aikaa, kunnes kävi avaamassa hieman huoneessa olevaa ikkunaa. Ilma vaihtuisi paremmin. |
|
| Nimi: Anni |
27.08.2015 20:30 |
Bhaltair selviytyi matkasta yhtä huonosti kuin ensimmäisellä kerralla ja huoneeseen päästyään, mies ei kokenut oloaan yhtään rentoutuneemmaksi.
"Kiitos", Bhaltair sanahti sängylle päästyään ja kellahti selälleen. Ehkä hän nyt saisi nukuttua. |
|
| Nimi: Allu |
25.08.2015 16:45 |
| Renata vilkaisi Bhaltairia toisen pyytäessä anteeksi. Tyttö ei kuitenkaan sanonut mitään takaisin, käänsi katseensa hetken päästä takaisin eteen ja keskittyi auttamaan sarvipään takaisin huoneeseen. |
|
| Nimi: Anni |
23.08.2015 20:37 |
Bhaltaur kiitti ja otti taas tukea Renatasta. Ihme olisi jos tytön lihakset eivät olisi aamulla kipeät. Ihme olisi jos Bhaltair ei olisi vielä kipeämpi aamulla.
"Anteeksi", mies huomasi sanovansa. Tiedä sitten, mitä apua siitäkin nyt olisi. Ei anteeksi pyynnöt haavoja parantaneet. |
|
| Nimi: Allu |
23.08.2015 16:52 |
| Renata nyökkäsi vastaukseksi ja auttoi sitten Bhaltairin ylös maasta. Olisi varmaan sitten parempi palata takaisin. Sade ei häntä haittaisi, mutta Bhaltairia ei voinut päästää sateeseen, siinä vaiheessa lääkintämies tajuaisi, että sarvipää ei ollut pysynyt vuoteessa, kuten oli käsketty. Renata lähti sitten taluttamaan ja auttamaan Bhaltairia takaisin sisälle ja kohti huonetta, jossa toisen oli tarkoitus levätä. |
|
| Nimi: Anni |
22.08.2015 21:24 |
| "En, mutta ei huvita nukkua ulkona kun alkaa todennäköisesti satamaan", Bhaltair vastasi Renatan kysymykseen. Vaihtoi asentonsa sitten sellaiseksi, että siitä ehkä olisi helpompi päästä ylös. Ehkä. Mahtaisikohan se lääkintämies olla kovin vihainen Bhaltairille? Ehkä hän tuli tarkistamaan, kuinka Bhaltair jakseli, mutta löysikin vain tyhjän huoneen? Tai ehkä hän keksisi, ettei Bhaltair ollut levännyt niinkuin piti. Toivottavasti päästäisi pitilaansa helpolla. |
|
| Nimi: Allu |
20.08.2015 21:13 |
Renata antoi Bhaltairin nauttia kaikessa rauhassa ulkoilmasta. Toinen selvästi oli sitä kaivannut, joten oli ihan reilua antaa toisen nauttia siitä kaikin siemauksin. Renata keskittyikin sitten pitämään jonkinlaista vahtia siinä sillä aikaa, kun sarvipää nauttisi viileästi ja raikkaasta ulkoilmasta. Se selvittäisi varmasti myös päätäkin hieman.
"Saitko jo tarpeeksesi?" Renata kysyi kun Bhaltair alkoi olla sitä mieltä, että olisi varmaan palattava takaisin. |
|
| Nimi: Anni |
20.08.2015 21:05 |
Taas Bhaltair kadotti ajantajunsa. Ehkä hän jopa torkahti hetkeksi, kuka tietää. Kuitenkin silmänsä avatessaan miehen olo oli olosuhteisiin nähden varsin hyvä. Bhaltair haukotteli pitkään ja hieraisi silmiään.
"Remata? Mennäänkö takaisin?" Bhatair kysäisi. Hän ei edes yrittänyt nousta ylös yksin vaan odotti apua Renatalta. |
|
| Nimi: Allu |
19.08.2015 21:06 |
| Renata hymyili hieman huomatessaan, miten Bhaltair tosiaan nautti ulkoilmasta. Eikä ollut ihmekään, kyllä prinsessakin siitä nautti. Se virkisti ja vilvoitti ainakin mieltä. Jossain vaiheessa Renata taas keskittyi katselemaan ympärilleen, ihan vain ettei heitä kukaan pääsisi yllättämään. Hän oli aivan varma, että jos joku löytäisi heidät nyt ulkoa, hänen isänsä vähintään raivostuisi oikein kovasti. |
|
| Nimi: Anni |
19.08.2015 20:45 |
| Baltair oli onnellinen vain päästyään ulos ja valuikin istumaan heti oven viereen. Yöilma oli mukavan viikeä ja raikas. Bhaltair sulki silmänsä ja taivutti pääntään taakse sen minkä pystyi ilman että löi sen seinään. Tottakai miehen kylkeen sattui ielä aivan pirusti, eikä hän uskaltanut vetää kovin syvään henkeä, mutta silti hänellä oli jokseenkin todella mukava olla. Hetken aikaa ainakin. Jonkin sortin koti-ikävä pääsi yllättämään. |
|
| Nimi: Allu |
18.08.2015 21:44 |
| Ulko-oven nähdessään Renata vielä tarkasti ympäristön kunnolla, ennenkö sitten johdatti heidät ovelle ja oven kautta ulos. Viileä ja raitis ilma tuntui tosiaan mukavalta, kuin ei olisi aikoihin sitäkään kohdannut! Tosin, ulkona piti olla myös hieman varovainen. Vartijoita oli todennäköisesti lisätty hyökkäyksen jälkeen. |
|
| Nimi: Anni |
18.08.2015 21:27 |
| Bhaltair kuvitteli matkan olleen lyhyempi. Tai sitten useat pysähdykset vain saivat sen tuntumaan pidemmältä. Tiedä sitten. Päätös lähteä ulos tuntui edelleen huonolta idealta. Miten ihmeessä hän nyt takaisin pääsisi? Enemmän tai vähemmän yllättäen miehen mieli muuttui kun ulko-ovi näkyi. Ah ihanaa! Raitista ilmaa. Toivottavasti se nyt auttaisi. |
|
| Nimi: Allu |
18.08.2015 20:56 |
| Renata pysähtyi toisen vierelle, mutta vilkuili sitten ympärilleen. Olisi parempi pitää silmällä kaikkea, ei olisi kovin hyvä jos joku pääsisi nyt yllättämään heidät. Lopulta kun Bhaltair vaikutti silta, että pystyi taas jatkamaan, Renata auttoi toisen takaisin ylös ja lähti sitten taas varovasti kävelemään eteenpäin. |
|
| Nimi: Anni |
18.08.2015 20:35 |
Bhaltain taisteli vielä hetken aikaa ennenkuin oli pakko pysähtyä. Kyljen kipu vain kävi niin kovaksi.
"Anteeksi", mies sanoi ennenkuin valui polvilleen. Käsi eksyi kyljelle haavan päälle. Miten hemmetissä se muka oli niin kipeä? Aivan hullua!
Pahimman kivun väistyttyä Bhaltair nosti katseensa Renataan kuin pyytääkseen apua ylösnousemisessa. |
|
| Nimi: Allu |
17.08.2015 21:29 |
| Renataa ei haitannut yhtään matkan hidastempoisuus tai se, miten se jopa hieman sattui kun Bhaltair otti tukea melkein koko painollaan hänestä. Tosin, se ei haitannut ruskeahiuksista ollenkaan. Hän oli vain iloinen, että pystyisi jollakin tavalla saamaan Bhaltairin ehkä vähän paremmalle tuulelle. Vaikka Renata itse on joutunut koko ikänsä olemaan kuin häkkilintu, hän halusi antaa Bhaltairille sen mahdollisuuden, jota hänellä itsellään todennäköisesti ei koskaan olisi. |
|
| Nimi: Anni |
17.08.2015 21:26 |
| Bhaltair yritti kävellä itse. Hän yritti tepastella nopeasti. Hän yritti kestää kivun. Bhaltair ei kuitenkaan kyennyt siihen, vaan joutui ottamaan tukea Renatasta lähes koko painoillaan. Askeleet olivat lyhyitä ja laahaavia ja miehen suusta karkasi joka askeleella pieni vingahdus taikka inahdus. Pian Bhaltair alkoikin jo miettiä, mahtoiko tämä nyt ollakaan niin hyvä idea... |
|
| Nimi: Allu |
17.08.2015 21:12 |
| Renata nousi ylös tuolilta ja ojensi auttavan kätensä toiselle. Pitäisi vain hiippailla vartijoiden ohi, todennäköisesti kuningas ei haluaisi päästää Renataa edes ulos kaiken tämän sotkun jälkeen. Renata auttoi varovasti Bhaltairin ylös sängystä ja antoi toiselle tukea tarpeen tullen, tästä tulisi aikamoista lyllertämistä vielä ja he todennäköisesti etenisivät melko hitaasti, mutta ei se haittaa. |
|
| Nimi: Anni |
13.08.2015 21:28 |
Bhaltair hymyily vähän. Jotain tuon kaltaista hän oli odottanutkin.
"Auttaisitko?" mies vielä pyysi ja yritti nousta istumaan kääntymällä ensin kyljelleen. Kipeäähän se teki, mutta ei ollut niin tuskaista kuin aiemmin. Olikohan siinä litkussa ollut jotain? Ehkä se auttoi kuitenkin? |
|
| Nimi: Allu |
13.08.2015 21:23 |
Renata oli hieman ajatuksissaan, mutta havahtui heti kun Bhaltair päätti kysyä jotain. Ruskeahiuksisen katse kiinnittyi taas sarvipäähän.
"Käskisin levätä, mutta toisaalta haluaisin myös auttaa sinut ulos jos se helpottaa oloasi mitenkään. En tahdo lukita sinua tänne samalla tavalla miten minua on aina lukittu", Renata vastasi hetken päästä. |
|
| Nimi: Anni |
13.08.2015 20:52 |
Bhaltair vain makasi paikallaan ja keskittyi käteensä, jota Renata silitteli. Se tuntui kivalta, rauhoittavalta ja jollakin tavalla tutulta.
"Jos sanoisin haluavani ulos, auttaisitko vai käskisitkö minun vain levätä?" Bhaltair kysäisi lopulta ja käänsi katseensa Renataan. Huoneen ilma alkoi olla suhteellisen tunkkainen. Ehkä raitis ilma auttaisi painajaisten kanssa. |
|
|
|