Obedience
Hahmot
Renata
Bhaltair
Sivuhahmot
Kuningas
Liam
Shen
Chao Wong
Zahra
Neena
Jørgen
| Nimi: Anni |
15.12.2015 21:26 |
Bhaltair huokaisi ja nousi istumaan suorempaan.
"Renata", mies sanoi tiukemmin. Ei hän luovuttaisi. Hän aikoi selvittää, mitä tytön päässä nyt oikein liikkui. Osittain siksi, että hän oli huolissaan Renatasta. Osittain siksi, että hän pelkäsi kuollakseen omasta puolestaan.
"Katso minuun", ei Bhaltair halunnut näin komennella, mutta mies koki ettei hänellä ollut enää vaihtoehtoa. |
|
| Nimi: Allu |
15.12.2015 20:12 |
| Renata havahtui ja käänsi katseensa Bhaltairiin. Toisen ilmeestä kyllä huomasi, että sarvipää taisi olla huolestunut ties mistä. Prinsessa tapitti toista jonkin aikaa, kunnes käänsi katseensa toisesta pois. |
|
| Nimi: Anni |
14.12.2015 18:01 |
| "Renata?" Bhaltair kysäisi pää hivenen kallellaan. Hän alkoi ihan tosissaan nyt huolestua. Renata ei jotenkin vaikuttanut itseltään. Toivottavasti tyttö ei nyt suunnitellut mitään, mikä voisi saada Bhaltairin ongelmiin. |
|
| Nimi: Allu |
14.12.2015 17:35 |
| Renata suunnitteli jo mielessään, mitä hän tulisi tekemään sitten kun vain saisi tilaisuuden. Hän aikoisi kyllä tällä kertaa ottaa enemmän asioista selvää, hänelle alkoi jo riittää tämä epätietoisuudessa eläminen. |
|
| Nimi: Anni |
14.12.2015 16:53 |
| Bhaltair huokaisi jotenkin todella raskaasti. Ihan yllätti itsensäkin sillä. Ei tämä kyllä hänelle itsellekään hyväksi ollut. Bhaltair vilkaisi vielä Renataa ja kohotti kulmaansa tämän erittäin määrätietoiseelle ilmeelle. Mistäs nyt tuo tuollainen muutos johtui? |
|
| Nimi: Allu |
14.12.2015 13:24 |
| Renata vilkaisi Bhaltairia, toinen oli näemmä uponnut omiin ajatuksiinsa. Olihan tässä varmasti paljon ajateltavaa. Renata tapitti toista jonkin aikaa, kunnes käänsi katseensa ja päätti, että sitten kun toinen torkahtaisi tai jotain, ruskeahiuksinen lähtisi tutkimaan enemmän asioita. |
|
| Nimi: Anni |
11.12.2015 21:32 |
Bhaltair sulki taas silmänsä ja antoi ajatustemsa harhailla perheeseensä. Hän ei voinut edes yrittää kuvitella, kuinka Neena kärsisi tästä. Tyttöhän oli vasta viiden! Ei kenenkään kuuluisi elää sellissä maan alla, varsinkaan niin nuorena. Toisaalta, Zahra olisi hänen kanssaan. Toivottavasti. Ehkä. Eikai kuningas nyt viisi vuotiasta yksin jättäisi?
Bhaltair halusi nähdä perheensä. Maksoi mitä maksoi. |
|
| Nimi: Allu |
11.12.2015 01:33 |
| Renata mietiskeli jonkin aikaa, luovuttaen lopulta ja kävellen Bhaltairin luo. Ruskeahiuksinen istahti viereiselle tuolille ja vain oli, ei hänellä ollut mitään syytä lähteä minnekään ainakaan tällä hetkellä. Ehkä hän tekisi omat tutkimusretkensä silloin, kun Bhaltair lepäisi. Toisaalta, se tietäisi Bhaltairille ongelmia, mutta toisaalta taas Renatasta tuntui, että hän halusi ottaa asioista enemmän selvää itse, aivan yksisteen. |
|
| Nimi: Anni |
10.12.2015 20:36 |
| Lopulta Bhaltairin oli pakko luovuttaa ja vaappua takaisin tuolille istumaan. Piru vie kun teki kipeää. Oli ollut huono idea tulla puukotetuksi. Bhaltair sitten vain tyytyi tarkkailemaan Renataa tuolilta. Toivottavasti tyttä rentoutuisi edes hieman. |
|
| Nimi: Allu |
10.12.2015 13:29 |
| Renata tuijotteli vielä hetken aikaa ulos, kunnes hymähti itsekseen ja laski katseensa maahan. Hän ei oikein tiennyt, mitä tehdä. Hänen ajatuksensa tuntuivat vielä olevan sekaisin ja mikään ei ollut selvää tällä hetkellä. |
|
| Nimi: Anni |
03.12.2015 06:56 |
| Bhaltair tyytyi vain nyökkäämään ja jätti asian siihen. Selvästikään Renata ei ollut juttutuulella, joten miksi väkisin? Remata olisi vain suuttunut. Bhaltair siis vain tarkasteli menoa ulkona ja yritti jättää hiipivän huimauksen taka-alalle. Olisi ehkä ollut parempi vain istua rauhassa. |
|
| Nimi: Allu |
02.12.2015 20:45 |
Renata vilkaisi Bhaltairia toisen kysyessä kysymyksen, mutta käänsi sitten katseensa takaisin ulos.
"Asioita. Kaikenlaista tällä hetkellä", Renata vastasi melko tympeästi. Toisaalta, ei hänen tarvitsisi kertoa kaikkea, mitä hänen mielessään kulki tällä hetkellä. |
|
| Nimi: Anni |
24.11.2015 20:48 |
Bhaltair napotti hetken aikaa Renatan vierellä ulos katsellen. Paljon oli vartijoita, vaan lieneekö tuo ihmekään. Olihan palkkamurhaaja päässyt livahtamaan sisään.
"Mitä mietit?" Bhaltair uteli lopulta ja käänsi ikkunalle selkänsä. |
|
| Nimi: Allu |
24.11.2015 20:24 |
| Renata tarkkaili pihalla kulkevia ihmisiä. Hän yritti kyllä rentoutua, mutta hänellä oli vain tunne, että olisi parempi olla varuillaan. Tiedä sitten mikä senkin aiheutti, mutta Renata päätti vain totella tätä tunnetta. |
|
| Nimi: Anni |
24.11.2015 20:00 |
| Bhaltair kiitti vedestä ja joi sitä jokseenkin hitaasti. Jotenkin ei tehnyt mieli, vaikka jano olikin todella kova. Selvittyään vesilasillisesta, Bhaltair päätti astella Renatan luo selvittämään, mikä tyttöä niin vaivasi. |
|
| Nimi: Allu |
24.11.2015 19:50 |
| Renatalla kesti jonkin aikaa käydä hakemassa Bhaltairille vesilasi, mutta kun prinsessa vihdoin palasi, hän antoi sen oitis sarvipäälle. Sen jälkeen ruskeahiuksinen palasi takaisin ikkunan luokse tarkkailemaan pihaa. |
|
| Nimi: Anni |
24.11.2015 18:34 |
| Bhaltair sulki silmänsä ja jäi odottamaan. Kaipasi siinä samalla perhettään kovasti. Mahtoivatkohan olla vielä kunnossa? Kai kuningas nyt sentään ruokki heitä? |
|
| Nimi: Allu |
24.11.2015 17:57 |
| Renata seurasi Bhaltairin yskäkohtausta, mutta nyökkäsi sitten kun toinen vihdoin sai esitettyä pyyntönsä. Renata lähtikin hakemaan toiselle vettä, halusi tehdä sen itse eikä lähettää ketään muuta hakemaan sitä. |
|
| Nimi: Anni |
24.11.2015 17:17 |
Bhaltair onnistui nielaisemaan samalla sekunnilla kun Renata häneen katsoi siten, että oli tukehtua. Kovan yskän sitten laannuttua Bhaltair sai vihdoin sanottua asiansa.
"Saisinko vettä?" Sarvipään ääni oli ehkä jotenkin tuskainen. Olihan yskiminen käynyt kylkeen ikävästi, mutta kyllä se tästä. |
|
| Nimi: Allu |
24.11.2015 01:26 |
| Renata oli kävellyt ikkunan luokse ja tarkkaili siinä sitten, mitä ulkona oikein tapahtui. Vartijoita käveli vähän väliä ohi, todennäköisesti olivat vahdissa ja kiertelivät paljonkin. Kuitenkin Renatan ajatukset katkesivat taas, tällä kertaa kun Bhaltair huhuili hänen nimeään. Ruskeahiuksinen käänsikin katseensa toisen suuntaan ja kallisti hieman päätään. |
|
| Nimi: Anni |
17.11.2015 20:54 |
Bhaltair risti sormensa vatsansa päälle ja antoi päänsä retkahtaa taaksepäin. Hän oli niin uskomattoman väsynyt. Ja janoinen. Toisaalta raas ei tehnyt mieli juoda saatika sitten syödä mitään. Muttakun se jano.
"Renata?" Bhaltair huhuili lopulta. |
|
| Nimi: Allu |
16.11.2015 14:15 |
| Renata puristi kättään nyrkkiin hetken aikaa, kunnes lopulta huokaisee ja rentouttaa hartioitaankin. Bhaltair oli oikeassa, hän ei pystyisi tekemään mitään, ainakaan mitään muuta kuin tarjoamaan itse toiselle mahdollisuuden ottaa rennosti. Niin kauan kun he pysyivät tässä huoneessa, niin kauan Renata pystyi antamaan Bhaltairille vapauden istua ja kerätä voimiaan. |
|
| Nimi: Anni |
13.11.2015 05:37 |
"Anna olla Renata", Bhaltair sanahti kevyesti, "et voi tehdä asialle mitään." Kyllä Bhaltair oli huomannut, kuinka kiukkuiseksi kuninkaan päätös oli Renatan tehnyt. Bhaltair yritti siis vähän piristää tyttöä ja hymyili tälle vähän vaikkakin jokseenkin väsyneeseen tyyliin.
"Kyllä minä pärjään. Olenhan minä tähänkin asti pärjännyt." |
|
| Nimi: Allu |
12.11.2015 19:24 |
| Renata nyökkää ja katselee hetken aikaa Bhaltairia. Näytti kyllä aika tuskaiselta toisen liikkuminen, toisen pitäisi levätä paljon enemmän jotta haava paranisi. Ruskeahiuksinen ei voinut sille mitään, että häntä suorastaan ärsytti, kun toinen ei saanut edes rauhassa levätä ja kerätä voimiaan. |
|
| Nimi: Anni |
09.11.2015 21:47 |
| "Samapa kai tuo. Pääsen todennäköisesti helpommalla ylös jos istun", Bhaltair vastasi ja otti vapauden lössähtää lähimmälle tuolille. Lössähtää, eli istuutua todella, todella varovasti ja toivoa, että saisi tukahdutettua pienen vingahduksen, joka yritti karata hampaiden välistä. Kipeää teki. |
|
|
|